Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Freya Griffiths


Pokemonit »
Ikä » 20 vuotta
Tarkemmat kouluttajatiedot *klik*

Freya on kaikessa kauneudessaan äkkipikainen, arvaamaton ja impulssiivinen nuori aikuinen nainen, eikä hän kainostele kertoa mielipiteitään muille joskus hieman turhankin suorasanaisesti. Toisinsanoen hän on hyvin riskialtis ja erilaisilta tapaturmien kirjolta ei voida välttyä tämän neitokaisen matkassa. Tästä räikeästä ensivaikutelmasta huolimatta, Freya ei kuitenkaan ole luonteeltaan suinkaan pahansuopa tai ilkeä. Päinvastoin, hän on pohjimmiltaan ymmärtäväinen ja näkee yleensä muissa ihmisissä ne puolet, joita muut eivät aina näe. Tämä koskee myös pokémoneja. Hän ei tuomitse ketään ulkokuoren perusteella, vaan aina kun kyse on ystävyyssuhteista, Freya muuttuu äkkipikaisesta pitkäjänteiseksi ja kärsivälliseksi.
Nuorella naisella on kuitenkin oma synkeämpi puolensa kaikesta tästä huolimatta. Hän kokee pelkoa siitä, että onko hänestä edes kouluttajaksi. Se sama lapsuuden into ei ole enää niin voimakkaasti läsnä, vaan tilalle on tullut alituiseen hänen päätöksiään härnäävä epävarmuus. Myös siskon vielä hämärän peitossa oleva kohtalo saa hänet pelkäämään sitä mitä hän itse kenties tulee matkallaan kohtaamaan. Freya kuitenkin päätti, että ei aio luovuttaa jo alun jälkeen, vaan aikoo etsiä itsestään sen sisällä kytevän pienen kouluttajan, josta hän kasvattaisi kenties jopa championin vielä jonain päivänä. Vaikka hän onkin jo iältään aikuiseksi luettava, tulee kouluttajan ura olemaan hänelle suuri kasvun paikka.

Taustatietoa

Freya lähti kouluttajan uralleen vasta aikuisena, sillä hänen siskonsa mystinen katoaminen sai hänelle lapsuudessa eräänlaisen traumareaktion aikaan. Tästä johtuen hän ei itse halunnut pelon vallitessa lähteä omalle matkalleen täytettyään 10-vuotta. Silloin hänen vanhempansa asuivat vielä pikkuisessa Charca-townissa, mutta he muuttivat joidenkin vuosien jälkeen pois töiden perässä suurempaan kaupunkiin. Täysi-ikäiseksi varttunut Freya päätti jäädä vielä asumaan vanhempiensa maksamaan lapsuuden kotiinsa, sillä suurin osa hänen tutuistaan olivat siellä, sekä hänelle hyvin rakas mummonsa. Freya ansaitsi tarvittavat ruokarahansa auttamalla mummoaan poffinibisneksen kanssa. Lopulta muutaman sattumuksen kautta ja tavattuaan ensimmäisen pokémoninsa, Devonin, hän sai rohkeutta ottaa ensimmäisen askeleensa kouluttajana. Freya päätti alkaa tavoittelemaan Kuuran champion-liigan voittoa kuten moni muukin kouluttaja. Hän toivoo selvittävänsä matkan aikana isosiskonsa Angelinan kohtalon, mutta matka ei todellakaan tule olemaan mutkaton. Kaiken muun hyväksi Freya on vielä täysin tietämätön siitä, että kaikessa tässä on kysymys jostain paljon suuremmasta, kuin vain champion paikan tavoittelusta.

Pokémonit

 

Devon


Laji » Charmeleon
Lv » 24

Sukupuoli » 
Luonne » Jääräpäinen, sisukas, uhkarohkea
Ensiesiintyminen » 1 :: Vain pieni kipinä tarvitaan

Devon on menneisyytensä tapahtumista johtuen erityisesti ihmisiä kohtaan hyvin etäinen ja varautunut. Vaikka se on Unimaailmassa käyntinsä jälkeen alkanut yrittää uskoutumaan Freyalle, vaikeuttavat sen huonot kokemukset edellisistä kouluttajista luottamusprosessin syntyyn. Devon on kuitenkin vakaasti päättänyt etsiä keinoa löytämään sen selittämättömän yhteyden, jonka se tunsi tavatessaan kouluttajansa. Freyan ja Devonin suhde on päässyt siis etenemään uudelle tasolle, mutta itse luonnollisen yhteyden täydelliseen avaamiseen tarvitaan vielä paljon enemmän.

Devon sai kehityksensä myötä uutta itsevarmuutta voimiensa kasvaessa, sekä Uneksijan vahvistettua tämän sisäistä liekkiä blue flarella. Se turvautuukin edelleen ennemmin voimaan, kuin järkeilyyn, ja päätyy usein valitsemaan itselleen joskus jopa turhankin voimakkaita vastustajia. Devon saattaa jättää joitakin kouluttajansa ohjeita täysin huomiotta, jos ne eivät hänen mielestään ole toimivia siinä tilanteessa; toisin sanoen kaikki muut paitsi konkreettiset hyökkäykset. Devonin etuna voisi kuitenkin pitää sen suunnatonta voittamisen halua, ja tästä johtuvaa äärimmäistä sisukkuutta. Tosin tappio tuntuu sen vuoksi aina entistäkin karvaammalta tuliluontoiselle charmeleonille. Vain aika voi näyttää uskaltaako tämä itsepäisyydellä ja raudan lujalla päättäväisyydellä varustettu tulipokemon luottaa täysin kouluttajaansa vielä jonain päivänä.

Muuta mielenkiintoista » Devon on Freyan ensimmäinen pokémon, jonka hän pelasti tauroksen sarvien ulottuvilta, saaden tämän lopulta professori Mimosalta. Devonin ja Freyan välinen suhde näyttäisi olevan hyvin monimutkaiinen, sillä heidän välillään on niin kutsuttu 'luonnollinen yhteys', mutta charmeleonin menneisyys ja Freyan epävarmuus tekevät siitä samean.

Nimen merkitys? » Devonin nimi viittaa etäisesti sanaan "Demon", mutta muuten nimi ei tarkoita varsinaisesti mitään. Kenties Freya antoi juuri tämän nimen tuliselle charmanderille sen luonteen vuoksi, mutta lähinnä puolivahingossa.

 

Kiba


Laji » Axew
Lv » 20
Sukupuoli »
Luonne » Epävarma itsestään, ystävällinen, kuulias
Ensiesiintyminen » 2 :: Valintoja

Kiba on Devonia huomattavasti paljon kuuntelevaisempi tapaus, mutta se on jokseenkin epävarma itsestään ja omista taidoistaan. Se on kuitenkin alkanut oppimaan charmeleonilta tietynlaista päättäväisyyttä, eikä ole enää niin vain muiden pompoteltavissa. Uusien hyökkäyksien myötä sen ottelutaidot ovat kasvaneet ja axew uskaltaakin tehdä siirtojaan entistäkin  rohkeammin. Pientä epäröintiä kuitenkin on edelleen havaittavissa ja vastustaja saattaa ehtiä tehdä siirtonsa ennen kuin Kiba saa päätettyä omansa. Se on kuitenkin oppinut ottamaan iskuja vastaan ja kestämään niitä. Kuten sen rikkoutunut syöksyhammas, on Kiba itsekin alkanut kasvaa pikkuhiljaa ehjemmäksi ja vahvemmaksi koettelemustensa jälkeen.

Kiban perusluonteeseen kuuluu syystäkin johtuva pieni epäröinti erityisesti päätöksien teoissa. Todennäköisesti tapahtumat ennen kuin Freya löysi tämän, vaikuttavat hyvin vahvasti axew'n tekemiin päätöksiin. Kouluttajaansa se kuitenkin pyrkii tottelemaan, ja se on myös hyvin auttamishaluinen tätä kohtaan kiitollisuudessaan. Kiba onkin Devonia paljon avoimempi persoona, vaikka senkin menneisyys ihmisten parissa on hyvin synkeä.

Muuta mielenkiintoista » Michael ja Freya selvittivät karkea-arvoisesti Kiban alkuperäksi Crystal valley, josta keräilijä apureineen oli mahdollisesti napannut sen emonsa hoivista vain hetki kuoriutumisen jälkeen. Axew karkasi miehien kynsistä ja päätyi lopulta takaa-ajettuna Freyan talolle. Ei ole täysin varmaa mitä axew'n emolle tai muulle perheelle tapahtui, mutta pokémonin reaktioista päätellen tapahtuneesta mainitessa, ei ainakaan mitään hyvää.

Nimen merkitys? » Kiba on japania ja tarkoittaa 'syöksyhammasta' tai 'torahammasta'. Nimi annettiin hyvin oleellisesti axew'n syöksyhampaiden vuoksi (joista toinen oli katkennut aluksi). Kiba nimi annettin symbolisesti kuvaamaan axew'n kasvutarinaa särjetystä takaisin ehjäksi ja vahvaksi.

 

Beryl


Laji » Eevee
Lv » 8
Sukupuoli » 

Luonne » Utelias, leikkisä, helposti turhautuva
Ensiesiintyminen » 8 :: Nuoskan halki

Beryl on vastakuoriutuneiden pokémonien tapaan täynnä uteliaisuutta ja intoa tutkia sitä ympäröivää maailmaa. Se on kuitenkin luonteeltaan hyvin rauhallinen, ja osaa kuunella hyvin sille annettuja ohjeita turhia höseltämättä. Eevee suhtautuu asioihin jopa kypsästi kokemattomuudestaan huolimatta. Se on hyvin suloisen viaton verrattuna kahteen muuhun tiimin sisupakkaukseen synkeine taustoineen. Beryl saattaakin katsella maailmaa jopa hiukan liian sinisin silmin ja on näin altis monille vaaroille.

Beryl on hyvin innokas oppimaan uusia asioita, mutta vaatii itseltään joskus vähän liikaakin, mikä saattaa johtaa turhautumisiin. Eevee kuitenkin suhtautuu sen sijaan otteluihin pienten pokémonien tapaan lähinnä leikkinä vielä. Se ei ole vielä oikein ymmärtänyt niiden tarkoitusta, sen koommin kuin omaa paikkaansa tässä uudessa tuiki tuntemattomassa maailmassa.

Muuta mielenkiintoista » Eevee kuoriutui mysteerisestä munasta, jonka Freya oli saanut professori Mimosalta ennen lähtöä

Nimen merkitys? » Beryl tarkoittaa eräänlaista jalokiveä/mineraalia. Nimi annettiin eeveen kirkkaiden silmien perusteella.

 

©2019 Ноιтоsινυ •• Єlυѕινє - suntuubi.com