Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

3 :: Uskon hyppy -osa 1-

 

Oli pimeää, oli hiljaista. Tunsin kylmyyttä joka puolella, tunsin viiltävää tuskaa joka kulki kehoni lävitse aaltoina. En nähnyt muuta kuin silmät. Hohtavan siniset silmät jotka tuijottivat minua pimeyden keskeltä. Yritin nousta ylös, mutta en voinut, kehoni tuntui liian raskaalta omille voimilleni. Nuo silmät alkoivat lähestyä minua hiljalleen, lipuen äänettömästi loputtomassa pimeydessä. Kuulin etäisiä ääniä, mutta en tiennyt mistä ne tulivat tai mitä ne tarkoittivat. Silmät olivat edelleen kiinnittyneet minuun ja ne lähestyivät hyvin määrätietoisesti. Tunsin kuinka selittämätön pelko hiipi jostain sisimpääni. Äänet voimistuivat yhä ympärilläni, mutta ne olivat edelleen yhtä epäselviä. Siniset hohtavat silmät olivat jo lähes saavuttaneet minut. Yritin epätoivoisesti jatkaa ylösnousua mutta oma painoni painoi minut kylmyyttä vasten. Pimeydestä kurkotti koura pitkillä terävillä kynsillään kohti minua.
Musta varjo sivalsi lävitseni, saaden kipuni moninkertaistumaan ja minut huutamaan tuskasta.

Räväytin silmäni auki henkäisten ja säpsähdin paikoillani. Katsoin hätääntyneenä ympärilleni ja pyörähdin makuultani kyykkyyn. Näkökenttäni oli unen jäljiltä vielä sumeana, mutta muutaman silmän räpäytyksen jälkeen katseeni tarkentui jotenkuten. Muutaman metrin päässä istui nuori mies kannolla, joka siirteli roihuavaa nuotiota pitkällä kepillä. Hänellä oli ruskeat lyhyet hiukset, jotka oli vedetty keskeltä ylöspäin. Yllään hänellä oli musta pilottitakki ja maastonruskeat reisitaskuhousut, iältään hän oli ehkä suunnilleen minun luokkaa. Yritin nousta seisomaan mutta tunsin taas kipua vasemmassa olkapäässäni ja jäin pitelemään sitä istualleni lumiseen maahan. Mies taisi kuulla epämääräisen kivuliaan inahdukseni, sillä hän kääntyi katsomaan minuun nousten ylös, ja käveli luokseni.
”Heräsithän sinä vihdoin, luulin jo että oli liian myöhäistä. Älä hätäile et ollut kauaa tajuttomana, kello on seitsemän aamulla, jos sen haluat tietää”, hän ehti sanomaan ennen kuin aukaisin edes suuni kysyäkseni. Miehellä oli hyvin oudon väriset silmät, niistä oli vaikeaa sanoa olivatko ne harmaat, siniharmaat vai siniharmaanvihreät.
”Älä katso minua tuolla tavoin, aivan kuin pitäisit minua vihollisena. Löysin sinut viime yönä makaamassa tässä lähistöllä lumessa, kun olin etsimässä erästä yöpokémonia. Olit pahasti myrkyttynyt hourailustasi ja kasvojesi väristä päätellen, saat kiittää onneasi että minulla oli vastamyrkkyä mukanani”, mies sanoin, kaatoi termoksestaan kahvia mukiin ja ojensi mukin minua kohden.
Otin mukin häneltä hieman epäröiden ja mutisin jotain kiitoksen tapaista vastaukseksi.
”Anteeksi en tainnut kuulla mitä sanoit”, mies sanoi kääntäen korvaansa minua kohden.
”Kiitos”, vastasin mahdollisimman lyhyesti.
En tiennyt kuinka minun olisi pitänyt suhtautua tähän ihmiseen, mutta päällimmäisenä tunteena olin hänelle kiitollinen, kaikesta siitä hämmennyksestä huolimatta.
”Ainiin, nimeni on Michael, kavereiden kesken Mike”, mies esitteli itsensä ja istahti vastapäätäni oma kahvikuppi käsissään.
”Minä olen Freya, lähdin juuri viime yönä Charca townista mutta…”, aloitin, mutta ajatukseni jäätyi kesken lauseeni. Niin mitä olikaan tapahtunut edellisenä yönä?

Ajatukseni risteilivät sekavana möykkynä päässäni. Muistin hämärästi ne kaksi miestä, ja heidän pokémoninsa. Muistin henkihieverissä olleen axewn, ja sen kuinka seviper oli iskenyt minua poison taililla käteeni. Kuin muistutuksena kipu pisteli olkapäässäni, mutta ei enää niin voimakkaana.
”Tuota kuulinko oikein muuten, sanoitko lähteneesi matkallesi yöllä?”, Mike kysyi ihmetellen.
”Itse asiassa kyllä... mutta tarkoitukseni ei todellakaan ollut, olin tuota…pakomatkalla”, vastasin hitaasti, epäröiden ensin uskaltaisinko kertoa tälle miehelle tapahtuneesta. En ollut edes varma olivatko eilisen tapahtumat tottakaan.
Miehen kasvoille nousi selkeästi kiinnostunut ilme.
”Sitä on vaikeaa selittää, mutta mielestäni tein oikein pelastaessani sen pokémonraukan niiden kahden kynsistä. Sain kuitenkin siinä sivussa iskun seviperiltä ja myrkytyin, en muista eilistä kovin tarkasti enää, pääkohdat vain”, jatkoin kertomistani joka tapauksessa.
Minun ei tarvinnut taaskaan sanoa mitään, kun Michael kurkotti taakseen ja ojensi sieltä laukkuni.
”Tämä lojui jonkun matkan päässä sinusta”, hän sanoi vielä ja ojensi poképallon taskustaan. Se oli Devonin pallo.
Minulle alkoi pikkuhiljaa tulla paha aavistus tästä. En tiennyt halusinko edes katsoa laukkuun. Avatessani varovasti laukun kaikki sen hetkiset epäilykseni kävivät toteen. Laukusta oli kadonnut axewn poképallo.
”Ympärilläsi oli paljon jälkiä, erotin vain niistä muutamat kengänpainaumat”, Mike sanoi kuin jotenkin arvaten mitä oli tapahtunut.
Katsoessani tarkemmin laukkua tajusin mikä toinen tärkeä asia puuttui. Pokémonmuna, ne ryövärit olivat vieneet sen ja axewn!

Paniikki alkoi vallita mieltäni. Olin luvannut Mimosalle pitää hyvää huolta munasta, ja axewlle etten antaisi sitä miehille. Olin pettänyt molempien lupaukset kerralla. Minun oli vaikeaa miettiä oikein mitään selkeästi. Miehet olisivat varmasti jo kaukana, enkä takuulla saisi heitä kiinni, nyt oli jo aamu ja heillä oli ollut koko yö aikaa edetä. Tunsin pientä pettymystä itseäni kohtaan. Huokaisin turhautuneena ja olisin halunnut repiä hiukseni päästä.  Puristin Devonin palloa käsissäni. Heitin sen korkealle ilmaan ja odotin pelokkaana. Jos he olivat vieneet Devoninkin, en antaisi itselleni ikinä anteeksi. Helpotuksekseni kuitenkin pallo avautui ja sisältä ilmestyi sinisen välähdyksen mukana charmander, joka kierähti nuoskaiseen lumihankeen suoraan ja puisteli hiutaleita kuononsa päältä. Devon nousi ylös, mutta alkoi sitten hoiperrella paikoillaan.
”Pokémonisi taitaa olla vielä huonossa kunnossa, eilisen jälkeen oletan?” Mike sanoi ja meni omalle repulleen kaivelemaan jotain.
Devon tosiaan näytti hieman heikkokuntoiselta vaikka se kovasti yritti sitä piilotella. Seviper ja whirlipede eivät olleet vastuksina mistään helpoimmasta päästä. Onneksi se ei näyttänyt kuitenkaan saaneen myrkytystä. Mike palasi repultaan hetken kuluttua sinisen oran marjan kanssa, ja kyykistyi charmanderin puoleen se kädessään. Devon katsoi epäilevästi miestä ja perääntyi.
”Se on luonteeltaan vähän erilainen tapaus kuin muut charmanderit mitä olet mahdollisesti tavannut, jätä vain marja siihen sen lähelle niin se saattaa syödä sen”, sanoin Mikelle, joka noudatti neuvoani, ja laski oran marjan charmanderin eteen maahan. Ensin Devon vain katseli marjaa epäröiden, mutta lopulta nälkä ja heikko olo taisivat voittaa, joten se nappasi marjan käsiinsä ja söi sen isoilla haukuilla suihinsa.
”Voisin sanoa tuota jo edistykseksi”, tuumasin jopa yllättyneenä. Olin olettanut että Devon jättäisi kokonaan koskematta marjaan. Sekin oli yllätys, että charmander ei tällä kertaa jäänyt selkä minuun päin istumaan, vaan tuli hieman lähemmäs minua, jääden tuijottamaan Michaelia edelleen epäluuloisena.

”Näitkö mitään epäilyttävän näköisiä miehiä metsässä kun kuljeksit yöllä täällä?” kysyin Mikeltä toiveikkaana.
”En, muita ihmisiä en sinun lisäksi täällä nähnyt koko yönä. Ainoastaan ne kengänjäljet olivat merkkinä siitä että muitakin siinä sinun luona oli käynyt hetki sitten, kuinka niin?” Mike vastasi.
”Olen aika varma että ne miehet veivät sen pelastamani pokémonin ja sen lisäksi vielä professori Mimosalta saamani pokémonmunan..”, sanoin hänelle, pyöritellen hermostuneena kahvimukia käsissäni.
Hetkeen Michael ei sanonut mitään, hän näytti vain miettivän jotain hyvin hartaasti.
”Yleensä en pidä itseni sotkemisesta tällaisiin juttuihin, mutta haluan auttaa sinua”, hän sanoi lopulta, otti vyöltään yhden poképallon ja heitti sen ilmaan. Pallosta ilmestyi punaruskea, raidallinen ja pörröinen pokémon.
”Growlithe, pentu pokémon. Luonteeltaan rohkea ja luotettava growlithe haastaa pelotta sitä suuremmat ja voimakkaammatkin vastustajat. Sen erinomainen hajuaisti takaa, ettei pokémon unohda yhtäkään haistamaansa tuoksua.”, kuulin samassa konemaisen äänen vierestäni jota säikähdin pienesti.
Pokédexini oli vierähtänyt laukusta ulos ja ilmeisesti se nyt rekisteröi tämän kyseisen growlithen tiedot. Rehellisesti sanottuna en muuten olisikaan tunnistanut pokémonia.
”Tämä tässä on luottokumppanini, Trevor. Kuten varmaan kuulitkin pokédexiltäsi, sillä on erinomainen hajuaisti, ja uskon että se haistaa helposti miesten jäljet jos viemme vain sen sinne mistä löysin sinut”, Mike esitteli ylpeänä pokémoniaan. Growlithe seisoi häntä heiluen kouluttajansa vierellä ja katseli kiinnostuneena pää kallellaan Devonia. Devon tuijotti growlitheä takaisin ja nosti leukaansa ylemmäs hieman ylimielisenä eleenä. Growlithe näytti kummastuneelta tällaisesta tervehdyksestä, ja katsoi kouluttajaansa kysyvästi.
”Älä välitä Trevor, Devon on lähes poikkeuksetta kaikille tuollainen”, sanoin pokémonille ja nostin laukkuni terveelle olalleni maasta.
Mike potki lunta nuotion päälle niin, että se sammui kokonaan ja veti oman pienen reppunsa selkäänsä.
”Noniin, eiköhän lähdetä pienelle aamujahdille”, hän virnisti ja osoitti kädellään growlithelle suunnan minne mennä.

”Aloititko matkasi kouluttajana siis vasta eilen? Minkä ikäinen oikein olet?” Mike kysyi minulta, meidän kävellessä growlithen johdolla hiljalleen lumen peitosta sulavan metsän halki, Devonin tallustaessa hieman takanani.
”Täytin syksyllä 20, lähtöni sattui vain tuota… viivästymään vähän”, vastasin hänelle jokseenkin nolon kuuloisena.
”Melkoinen poikkeama kyllä kun 10 vuotta viivästynyt siitä iästä milloin yleensä on tapana aloittaa kouluttajan ura”, Mike naurahti. Tuhahdin vain muka närkästyneenä siihen.
En halunnut kertoa lähes ventovieraalle sentään ihan kaikkea itsestäni, joten jätin siskoni puuttumisen kertomisen sikseen.
”Mistä olet muuten kotoisin?” kysyin vuorostaan uteliaana Mikeltä.
”Asun äitini kanssa Leaf townissa, teen siellä töitä paikallisessa pikkukaupassa elannokseni”, hän vastasi.
Äidin kanssa asuva peräkammarin poika kuulosti todella lupaavalta, ja hänenkö pitäisi osata auttaa minua tässä?
”Etkö koskaan harkinnut kouluttajan uraa, kun sinulla on tuo growlithekin? Luulisi että pienenä poikana sellainen seikkailu olisi houkutellut enemmän kuin kaupan hyllyjen välissä työskentely”, naurahdin leikkisästi.
Michael näytti vakavoituvan, eikä ensin vastannut mitään.
”Minusta on enemmän hyötyä Leaf townissa kuin maailmalla rellestäessä”, hän sanoi lopulta hieman oudon kuuloisena.
Vaivaantunut hiljaisuus laskeutui hänen heti sen sanottuaan. Tunsin huonoa omatuntoa, olinkohan jo vahingossa loukannut häntä? Loppumatka minun löytöpaikalle meni vaisusti, keskustelun päättyessä hyvin lyhyeen. Emme vaihtaneet enää kovinkaan montaa sanaa sen etapin aikana.

Saavuimme jonkun ajan kuluttua paikalle, jossa maassa oli paljon sekavan näköisiä jälkiä ja painaumia. Erotin niistä helposti omasta myllerryksestäni tulleet jäljet, olin nähtävästi vielä ryöminyt jonkin matkaa siitä kun olin kaatunut. Huomasin myös että oman painaumani ympärillä oli paljon kengänjälkiä. Yhdet olivat ilmeisesti Michaelin, sillä ne lähtivät samaan suuntaan mistä olimme tulleet, ja kahdet muut kengänjäljet, oletettavasti niiden miesten. Michael näytti growlithelleen miesten kengänjälkiä ja kehotti sitä ottamaan niistä hajun. Trevor nuuski jonkun aikaa jälkiä, ja lähti sitten voimakkaasti haukahtaen suuntaamaan sinne mistä saattoi häilyvästi erottaa miesten kengänjälkien painaumat.
”Uskon että Trevor löytää miehet nopeasti, heillä on etumatkaa, mutta meillä on growlithe”, Mike sanoi itsevarmana.
Pieni toivo alkoi nousta pintaan minussa. Growlithe tosiaan näytti tarkalleen tietävän minne mennä. Huomasin sivusilmällä Devonin olemuksessa kiinnostuneisuutta sen seuratessa meidän kanssa tuota pokémonia. Elättelin mielessäni toiveita siitä että charmander alkaisi pikkuhiljaa ymmärtää missä kouluttajan ja pokémonin yhteistyössä olisi kyse. Miken ja growlithen side oli selvästi hyvin vahva, ja pokémon totteli kouluttajansa jokaista käskyä kuuliaisesti. Toisaalta en tainnut vielä itsekkään täysin ymmärtää kuinka tuollainen suhde saatiin luotua pokémonin ja kouluttajan välille.
Minulla ei ollut suoraan sanottuna aavistustakaan.

Jäljet kulkivat tasaisesti melko suoraan metsän halki koilliseen päin. Growlithe ei näyttänyt hetkeäkään epäröivän mihin päin oltiin menossa. Välillä se pysähtyi nuuskimaan uudestaan lumen peittämiä jälkiä kuonollaan, mutta jatkoi nopeasti taas jäljittämistä. Onneksi emme kuitenkaan kulkeneet sentään juoksuvauhtia sillä kuntoni ei olisi kestänyt sitä matkaa. Tiesin että miehet olivat varmasti ehtineet kauas, mutta että näin kauas. Äkkiä growlithe seisahtui. Se haisteli ilmaa ja käänteli korviaan valppaana.
”Mitä nyt Trev”, Michael kysyi pokémoniltaan ja kyykistyi tämän viereen.
Growlithe haukahti taas ja lähti nyt juoksulla puiden lomaan. Seurasimme sen perässä niin hyvin kuin suinkin, ja pian huomasimme tulleemme pienelle aukiolle. Aukion toisella reunalla erotti selvästi leirin jäämiä.
”Taisimme löytää rosvojen yöpaikan, uskoisin että he eivät ole tästä enää kaukana”, Michael tuumasi.
Devonkin näytti haistavan nyt tutun hajun ja se murahti matalasti, juosten meidän edeltä growlithen perässä.
”Joku taitaa olla hieman kostonhimoinen..”, mutisin itsekseni jääräpäiselle charmanderilleni.
Devon ei tainnut todellakaan pitää siitä miten sitä oli edellisellä kerralla nöyryytetty, ja se halusi nyt growlithen tapaan palavasti etsiä ne lurjukset kynsiinsä.

Seurasimme Michaelin kanssa juoksujalkaa pokémoneja aukion toiselle puolelle, jäljet lisääntyivät sitä mukaa kun lähestyimme paikkaa. Maassa oli kengänjälkien lisäksi muunkinlaisia painaumia. Leiripaikalla oli myös lumella tukahdutettu nuotio, joka savusi vielä hieman. He eivät siis olleet lähteneet kovinkaan pitkä aika sitten.  Nuotion läheisyydessä oli neliön muotoinen painauma, luultavasti teltasta tai muusta vastaavasta yösijasta tullut. Minulle alkoi tulla epämukava olo koko paikasta. Ajatella että aivan hetki sitten he olivat olleet täällä se heikkokuntoinen axew ja minun pokémonmuna mukanaan.
”Meidän on syytä olla varuillamme, he eivät voi olla enää kovin kaukana”, Michael sanoi matalasti tutkiessaan leirin jäänteitä.
”Itse asiassa jopa lähempänä kuin olisitte kuvitelleet”, kuulin samassa liiankin tutun äänen aivan jostain takaani.

Growlithe alkoi murisemaan kovaan ääneen ja siirtyi nopeasti kouluttajansa lähelle. Myös Devon tuli luokseni valmiusasentoon. Käännyin katsomaan taakseni ja näin sen seviperin omistaneen miehen puiden lomassa.
”Näitäkö etsit? Jos olisit ollut viisas, et olisi lähtenyt seuraamaan meitä, mieluummin olisit voinut pysyä vain kuolleena. Ja pitikö sinun raahata vielä kaverikin mukanasi?” kuulin toiselta puolen aukiota, sieltä päin missä Michael oli. Toinen mies pyöritteli käsissään virnuillen pokémonmunaa ja axewn poképalloa, jonka jälkeen hän sujautti ne takkinsa uumeniin.
Se oli whirlipeden omistanut mies. Kuinka he olivat tienneet tulostamme? Sain vastauksen kysymykseen nopeammin kuin odotin. Kuulin suhahduksen yläpuoleltani kun musta varjo lensi pääni päältä. Se oli suuri kokoinen musta lintupokémon, joka istahti seviperin omistajan yläpuolella olevalle oksalle ja rääkäisi.
”Honchkrow, hyvää työtä, palaa nyt”, mies sanoi sille ja otti pokémonin takaisin palloonsa.
Lintu oli siis ilmeisesti lähetetty tarkkailulennolle ja se oli kertonut miehille meistä. Siirryimme Michaelin kanssa hitaasti lähemmäs toisiamme seläkkäin aukion keskelle. Miehet tulivat molemmin puolin myös meitä lähemmäs.
”En edes ymmärrä mitä se axew sinua liikuttaa. Nyt olet itsesi lisäksi hommannut ystäväsi hankaluuksiin. Ja tarkoitan isoihin hankaluuksiin. Keräilijän ja harvinaisen pokémonin tielle ei kannattaisi asettua”, seviperin omistaja sanoi uhkaavasti.
Vai että keräilijän, se selitti jo aika paljon, mutta mikä virka sitten sillä toisella miehellä oli?
”Ja tällaista palkkaa saava välikäsi tienaa enemmän kuin kunnon kansalainen koskaan. Luovuttakaa jo ja häipykää täältä suosiolla, ette mahda meille mitään”, sanoi toinen mies.
Ilmeisesti siis tämä seviperin omistaja oli jonkin sortin pokémonien keräilijä ja toinen roisto joka auttoi häntä niiden hankinnassa ilman, että keräilijä itse joutui tahraamaan käsiään.
”On siinäkin keräilijä, et näytä välittävän tippaakaan ”kokoelmasi” kunnosta vai?” sanoin vihaisena miehelle.
”Kokoelman täydellisyys vaatiikin joskus kovempia otteita, sinä et voi sitä ymmärtää”, mies vastasi vakavissaan.
 Olimme armottomasti pakollisen ottelun edessä, muuta pakokeinoa ei ollut tästä tilanteesta. Käänsin katseeni Michaeliin.
”Jos sinä otat minun puoleisen, ja minä sinun puoleisen”, ehdotin hänelle. Ainoa toivoni oli, että mies valitsisi whirlipeden, jota vastaan minulla olisi Devonin kanssa edes pientä toivoa. Michael nyökkäsi, ja vaihdoimme puolia.
”Antaa tulla vain!” sanoimme Michaelin kanssa yhtä aikaa, growlithen ja Devonin valmistautuessa taisteluun.

Devon näytti suorastaan uhkuvan otteluintoa, itse asiassa niinkin paljon että sen hengitys näytti tuottavan savua. Charmander veti syvään henkeä ja laukaisi pieniä tulipalloja kidastaan, saaden sen jalkojen alla olevan lumen sulamaan. Se oli jossain vaiheessa oppinut uuden hyökkäyksen siis, villinä veikkauksena arvelin sen olevan ember, jonka moni tulipokémon oppi jo varhaisessa vaiheessa.
”No kappas vain, rääpäle on oppinut syöksemään tultakin, ihan pelottaa”, mies naurahti ivallisesti.
”Se ei silti vielä riitä pokémoniani vastaan, whirlipede oikaise tuota amatööriä vähän!” hän sanoi heittäen poképallon ilmaan josta ilmaantui jälleen tuo kotelossa lymyilevä ötökkäpokémon. Devonin silmissä välähti sen nähdessä tuon pokémonin. ’Aika maksaa potut pottuina’ olisin voinut kuvitella sen sanovan, charmanderin lähtiessä hyökkäämään kohti whirlipedeä.

”Devon, ember!” sain tällä kertaa käskytettyä sitä ennen kuin se ehti itse tehdä omia päätöksiään. Charmander hyppäsi, kääntyi ilmassa selin kohti whirlipedeä niin, että sen hännän liekistä kipinöi pieniä tulen lieskoja kohti pokémonia. Se taisi olla toinen tapa tehdä tuo isku, mutta teho oli sama. Liekit osuivat whirlipedeen, joka äännähti, mutta ei hievahtanutkaan vielä paikoiltaan. Sen kova kuori suojasi sitä tehokkaasti iskulta.
”Whirlipede, poison sting!”, mies sanoi tyynesti pokémonilleen.
Whirlipede pyörähti ilmassa kohti charmanderia, lennättäen pyöriessään ilman halki purppuraisia piikkejä suoraan kohti tätä.
Yritin kehottaa Devonia väistämään, mutta se ei ehtinyt täysin pois terävien myrkkypiikkien alta ja sai osan osumasta itseensä. Piikit jäivät kivuliaasti kiinni sen kehoon.
”Devon, uudestaan ember, ja pysyttele kaukana whirlipedestä!” päätin yrittää pitää charmanderin liikkeessä jotta whirlipede ei saisi kaikkia iskujaan perille. Se oli varmasti vahvempi kuin Devon, mutta oikealla taktiikalla saattaisimme ehkä voittaa tyyppiedun turvin.
Devon näytti kuitenkin tottelevan vain ensimmäistä käskyäni, ja lähti hyökkäämään taas lähietäisyydeltä, huitaisten whirlipedeä liekehtivällä hännällään, jonka jälkeen se käytti scratchia. Whirlipede oli onneksi huomattavasti charmanderia hitaampi, eikä ehtinyt taaskaan väistää iskua, vaan sai osuman polttavista lieskoista ja heti perään terävistä kynsistä. Tällä kertaa isku näytti toimivan paremmin.
”Älä päästä sitä niskan päälle, pursuit ja sitten rollout!” mies teki nopean päätöksen, mutta näytti edelleenkin hyvin varmalta voitostaan.
Whirlipede oli välittömästi hyökkäyksessä ja syöksähti pyörien kohti Devonia, iskien kovasti tähän takaapäin. Devon parkaisi paiskautuessaan lumiseen maahan. Se ei ehtinyt nousta ylös kun whirlipede pyörähti ympäri ja iski nyt rolloutilla sitä kohden, paiskaten sen uudestaan maata vasten. Devon nousi kuitenkin ylös vielä, hengästyneenä mutta silti taistelutahtoa uhkuen. Sen hännänpään liekki kasvoi sen hengityksen tahdissa. Charmander avasi suunsa ja murahti korkealta, päästäen ääniaaltoja kohti whirlipedeä, Devon oli tehnyt growlin.
”Ei armoa Devon, ember uudestaan!” aloin päästä jo ottelun makuun, vihdoinkin minusta tuntui siltä että Devon oli mukana tässä, minun kanssani, tai no ainakin jollain asteella.
Devon näytti olevan jo aivan liekeissä, kirjaimellisesti, sen laukoessa leimuavia tulipalloja kohti whirlipedeä. Whirlipede alkoi selvästi heikentyä, sen liikkeiden hidastuessa entisestään. Devonin iskut eivät kuitenkaan olleet kaikesta huolimatta saaneet sitä lannistumaan vielä.
 

”Poison sting!” mies alkoi selvästi käydä jo hermostuneeksi.
Whirlipede laukaisi taas pyöriessään useita myrkkypiikkejä kohti Devonia, joita charmander yritti epätoivoisesti väistellä, mutta sai jälleen muutamista piikeistä osuman itseensä. Jostain syystä vaikka näytimme olevan voitolla, niin aloin käydä epävarmaksi ottelun suhteen. Devon näytti tottelevan vain osaa käskyistäni, jos totteli sitten ollenkaan. Se ei tainnut luottaa minuun kovinkaan paljoa.
”Devon, ember vielä!” yritin silti pitää uskottavuuteni kasassa, karistaen turhat ajatukset pois mielestäni.
Devonin keho näytti värisevän aavistuksen verran, se alkoi olla jo aika piipussa ottelun suhteen, mutta lähti silti vielä hyökkäykseen kohti whirlipedeä.
”Whirlipede vastaa pursuitilla!” mies käskytti toiselta puolelta minua.
Pokémonit liikkuivat nyt kovaa vauhtia toisiaan kohden. Devonin kääntyessä selkä whirlipedeä kohden valmiina tekemään emberin hännällään, whirlipede kieppui ilmassa entistä kovempaa. Pokémonit iskeytyivät toisiaan vasten, Devon häntä edellä whirlipedeen ja wirlipede suoraan Devonin alaselkään. Molemmat saivat toistensa iskuista osansa ja kimposivat takaisin vastakkaisiin suuntiin. Whirlipede iskeytyi suoraan kouluttajaansa, saaden miehen kaatumaan selälleen maahan. Miehen taskusta kierähtivät lumen sekaan axewn poképallo ja pokémonmuna. Devon lensi takaisin lumeen voltin kautta ja jäi siihen makaamaan puuskuttaen.
”Jatka vielä whirlipede, rollout!” mies sanoi pokémonilleen kannustaen tämän takaisin ylös.
Whirlipede jäi kuitenkin paikoilleen vaikertaen, eikä päässyt enää liikkeelle. Sitten se kierähti kyljelleen, sulki silmänsä ja jäi siihen.

 Mies ei tainnut tajuta sen enempää kuin minä itsekkään mitä juuri oli tapahtunut. Käännyin tässä välissä katsomaan miten Michael pärjäsi. Hän näytti voittaneen jo toisen miehen seviperin growlithella ja otteli nyt honchkrowia vastaan sillä. Growlithe ei näyttänyt vielä väsymisen merkkejä, vaan syöksyi nyt jonkun tulityypin hyökkäyksen turvin kohti vastustajaansa. Minua vastassa ollut mies kirosi raskaasti ja kutsui whirlipeden takaisin.
”Tämä ei ole vielä ohi… matkaan mightyena!” hän heitti toisen poképallon ilmaan jonka sisältä syöksyi mustaharmaa koiramainen pokémon.
”Hetkinen nyt, et voi haastaa minun yhtä pokémonia kahdella!” tiuskaisin vihaisena miehelle.
”Sovimmeko muka jossain vaiheessa niin? Valitan mutta sinun ja charmanderisi ottelu on tullut päätökseensä, mightyena, bite!”
Katsoin kauhuissani kun maasta ponnistelevaa Devonia kohden juoksi nyt raivopäinen mightyena. Jos Devon ei ehtisi väistää, sen peli olisi ohi.
Samassa kuitenkin Michaelin growlithe hyppäsi Devonin ja mightyenan väliin ja jäi seisomaan siihen hievahtamatta.
”Freya juokse, minä pidättelen niitä vielä!” Michael huusi.
Näin tilaisuuteni tulleen ja juoksin suoraan miestä kohti ennen kuin hän ehti tajuamaan minua, töytäisin hänet kauemmas ja koppasin pokémonmunan ja axewn pallon käsiini, sujauttaen ne laukkuuni.
”Devon tänne sieltä!” huusin charmanderille joka katsoi vielä maassa edessään seisovaa growlithea pölmästyneenä, mutta tällä kertaa se kuunteli minua ja lähti juoksemaan perässäni kohti tiheämpää metsikköä.
En olisi halunnut jättää Michaelia sinne, mutta tällä hetkellä minusta ei olisi ollut muuta kuin haittaa yhden pokémonin turvin. Sitä paitsi hän vaikutti sen verran fiksulta kaverilta että voittaisi tuon toisenkin miehen vielä jotenkin. Toivoin ainakin niin.

Juoksin niin nopeasti kuin pystyin metsän halki, Devonin pinkoessa vierelläni. Kerrankin se oli tainnut älytä ajatella omaa etuaan, tai sitten se oli viisastunut edellisistä kerroista sen verran, että tiesi joidenkin vastustajien olevan yksinkertaisesti sitä paljon vahvempia. Pian kuitenkin saimme huomata että emme suinkaan olleet päässeet livahtamaan tilanteesta noin vain. Kuulimme kuinka oksat katkeilivat takanamme, ja kuinka suuren linnun siiven iskut kuuluivat takaamme. Seviperin omistaja oli lähtenyt peräämme honchkrowin kanssa, Michael ei siis ollutkaan päihittänyt häntä, vaan oli päättänyt pelastaa meidät toivottomasta tilanteestamme menemällä mightyenan ja Devonin alkavan ottelun väliin.
”Älä pysähdy Devon, he eivät saa saada meitä kiinni!” sanoin puuskuttaen charmanderille, joka nyökkäsi ymmärryksen merkkinä.
Näytti kuitenkin siltä että mies liisi yhtä nopeasti metsikön lävitse kuin lintupokémoninsakin, ja he lähestyivät meitä uhkaavaan kovaan tahtiin. Keskitin kaikki voimani jalkoihin, niiden askelten rytmittämiseen, loputtomalta tuntuvan pakomatkan taittamiseen. Hengityksemme huurusivat viileässä ilmassa ja nuoskalumi lenteli jalkojemme alla. Korviini alkoi kantautua kohinaa. Virtaavan veden kohinaa, ja ääni voimistui sitä mukaa mitä pidemmälle juoksimme. Puiden harvetessa aloin erottaa mistä ääni tuli.
Suoraan edessäpäin virtasi leveä joki. Olimme ajaneet itsemme umpikujaan.

”Devon pysähdy!” huusin charmanderille joka oli ehtinyt jo hieman edelleni eikä ollut vielä tajunnut kuinka leveä joki oikeasti oli. Sen yli meillä kummallakaan ei ollut hyppäämistä. Devon jarrutti juuri ja juuri joen reunalle niin, että lumikimpaleita putosi hyiseen veteen sen jalkojen alta. Käännyin katsomaan taaksemme. Mies seisoi aivan muutamien metrien päässä meistä honchkrow vierellään.
”Tee kerrankin viisas päätös ja anna se axew minulle, munan ja tuliliskosi saat pitää”, hän sanoi maanittelevasti.
Katsoin vielä jokea toiveikkaana. Virta oli aivan liian kova jotta sinne olisi kannattanut hypätä, ja varmasti jääkylmä niin että sinne sukeltaminen olisi ollut suoranainen itsemurha.
”Edelleenkin minusta tuntu että on axewn parhaaksi että en anna sitä sinulle, ehkä sitten kun opit arvostamaan keräämiäsi pokémoneja!” töksäytin hänelle.
Miehen ilme kertoi jo että hänen pinnansa oli katkeamaisillaan.
”Sinä se et sitten ikinä opi…”, hän huokaisi raskaasti ja napsautti sormiaan.
Honchkrow nousi samontein ilmaan parilla siiven iskulla, ja alkoi luoda mustaa energiapalloa suulleen.
”Viimeinen tilaisuus”, mies sanoi tuijottaen minuun tiiviisti.
”Ei”, vastasin hammasta purren.
Honchkrow päästi mustan energiapallon ja se suuntasi suoraan kohti Devonia, toisin kuin olin odottanut.
”Ei! Devon väist-!” huusin kauhuissani, mutta charmander ei ehtinyt tajuamaan mikä siihen iski, kun musta energiapallo osui suoraan siihen, minun sijasta.
Charmander lennähti iskun voimasta taaksepäin, suoraan sen alla kuohuvaan jokeen ja paiskautui veden pinnan läpi.
”Devon ei!” huusin jo melkein itku kurkussa ja yritin saada Devonia takaisin palloon, mutta virta oli vienyt sen jo pallon säteen kantaman ulkopuolelle.
”Typeryytesi koitui pokémonisi kohtaloksi, ehkä opit tästä seuraavalla kerralla..”, mies sanoi ja hyppäsi honchkrowinsa selkään, lentäen pois paikalta.
Loin viimeisen raivoisan katseen mieheen ja lähdin juoksemaan pitkin virtaa Devonin perään.

Charmander selvästi yritti pitää itsensä pinnalla, mutta virta oli liian voimakas ja pokémon aivan liian heikossa kunnossa ottelun jäljiltä. Sen pää painui jatkuvasti yhä pidemmäksi ajaksi pinnan alle. Devonin voimat alkoivat olla lopussa, kylmän veden piiskatessa jatkuvasti sen päälle, saaden tulipokémon liekin hiipumaan yhä pienemmäksi ja pienemmäksi.
”Koita kestää Devon, minä tulen!” huusin sille, nakkasin laukkuni joen penkalle ja hyppäsin hyiseen jokeen.

Jatkuu seuraavassa osassa…


Oma kommentti
Tästä tuli nyt tämmöinen lopulta, yritin miettiä lähinnä tässä tarinassa mahdollisimman järkevää selitystä sille miksi nuo kaksi hämärähemmoa jahtasivat axewta, ja jänitystarinoiden kirjoitus on tuplasti hauskempaa kuin se, että oikaisisi suoraan laulelllen ensimmäisen routen läpi :3 Mutta kunnon palautteet vain tulemaan, saatoin olla niinkin paljon kirjoituksen huumassa että minulla on voinut jäädä jotain tärkeitä seikkoja huomaamatta x3

Cinnan kommentti

Mikesta tulisi hyvä poliisi. :3 Trevorista kyllä tulee vaan nimen puolesta mieleen yhden toisen hoitotarinan yksi sivuhenkilö, hämmentävää kun sattuu samannimistä porukkaa useampiin tarinoihin. Ei sillä, että sinä sitä olisit mitenkään voinut tietää, eikä sillä, että se mitenkään erityisemmin minua haittaisi. :'D Pokemonien keräilijöistä tulee mieleen ne yhdet hunterit tai mitkä olivatkaan animesta, ideaa näistä? Hymähtelin sille, kuinka monilla pahiksilla on ryhmässä Honchkrow (tähän kyllä syyllistyn itsekin), ehkä se on sellainen kliseinen "pahis"pokemon. Ihan kamala cliffhanger, onneksi voin lukea jatkoa suoraan. :D

Jos nyt vielä pienesti tartun kirjoitusasuun, niin Axew taipuu Axew'n, eli sinne tulee tuo heittomerkki perään (jos halutaan kirjoittaa kieliopillisesti oikein).

Devonille uskaliaasta ottelusta 15 exp, sinulle §30.

©2019 Ноιтоsινυ •• Єlυѕινє - suntuubi.com