Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

4 :: Särjetty

 

Seuraavaa päivää edeltävä yö oli ollut jokseenkin levoton, enkä ollut saanut kovinkaan kummoisesti unta, pyöriessäni levitettävällä sohvalla jokaisessa peiton mutkassa. Toivoin vain että aamu olisi tullut mahdollisimman pian, jotta pääsisin Devonin luokse, jotta saisin ottaa sen syliini ja rutistaa charmanderin käsieni väliin tiukasti, piti se siitä sitten tai ei. Vaikka yö tuntuikin loputtomalta, alkoi aamu sarastaa olohuoneen ikkunasta, auringon säteiden voimistuessa hiljalleen jäisen metsän puiden lomasta. Olin ollut jo useamman tunnin hereillä ennen auringonnousua, mutta en ollut kehdannut nousta ylös, sillä Michael eikä Ericakaan ollut toistaiseksi jalkeilla. En malttanut kuitenkaan enää odottaa paikoillani hetkeäkään, vaan nousin ylös sohvan natisevilta jousilta mahdollisimman hiljaa, jotta nukkujat eivät heräisi liikehdintääni. Puin päälleni lattialla lojuvat päällisvaatteeni ja sipaisin pitkät mustat hiussuortuvani sivulle, vaivautumatta sen kummemmin laittamaan niitä, ketään tuskin kiinnosti miltä näyttäisin marssiessani aamu kahdeksalta pokémonkeskukseen. Hipsin varovaisin askelin eteiseen ja huomasin yllätyksekseni, että Erica oli laittanut puhtaaksi pestyn takkinikin jo jossain vaiheessa kauniisti henkariin odottamaan minua. Puin sen päälleni ja avasin talon oven viileään kevät aamuun.

Pieni nuoskalumikerros narskui jalkojeni alla minun astellessa kohti Leaf townin niin kutsuttua keskustaa, jossa pokémonkeskus sijaitsi. Minun lisäkseni ulkona ei ollut vielä liikenteessä kuin muutamia muita ihmisiä, todennäköisesti matkalla töihin, kenellä nyt sitten näin viikonlopun aikaan sattui sellaista olemaan. Aurinko oli noussut jo pilkistämään puiden lomasta, saaden kattojen räystäiltä roikkuvat jääpuikot kimaltelemaan kauniisti sen valossa. Tunsin jännityksen kutittelevan sisälläni, ja pyörittelin hermostuneena pokédexiä taskussani yhä enemmän sitä mukaa, kun lähestyin pokémonkeskusta. Toivottavasti kaikki olisi hyvin, ja pääsisin näkemään taas terveen, jääräpäisen charmanderini.

Keskuksen lasiset liukuovet avautuivat tieltäni, ja eteeni avautui tuo tuttu avara odotusaula. Paikalla ei ollut juurikaan muita, kuin yksi sohvalla torkkuva nuori kouluttaja ja tiskin takana iloisesti hymyilevä hoitaja, jonka tunnistin juuri Mayksi. Hoitaja taisi myös tunnistaa minut, sillä hän käveli suoraan tiskin takaa vastaani viittoen minua lähemmäksi.
”Hyvää huomenta neiti, minulla onkin hyviä uutisia teille. Charmanderinne, sekä axew’ne ovat molemmat kunnossa. Molemmat ovat vielä unessa, mutta elintoiminnot ovat palautuneet täysin normaaleiksi yön aikana. Charmander saattaa tosin olla hieman lääketokkurainen vielä tämän päivää, mutta uskoisin sen piristyvän, kunhan käytätte sitä raittiissa ulkoilmassa”, May selosti minulle samalla, kun kävelin hänen perässään käytävää pitkin.
Tunsin kuinka valtava ja raskas kivi putosi sydämeltäni ja oloni keveni huomattavasti, minun kiittäessä hoitajaa kaikesta heidän tekemästään työstä.
”Mutta moittimatta en kuitenkaan voi olla, pitäkää jatkossa huoli, ettette päästä pokémonejanne enää tuohon kuntoon, en muista nähneeni milloin joku olisi jo ensimmäisen reitin jälkeen tuonut ne hoitoon tuossa tilassa”, hoitaja sanoi hieman tuimaan äänensävyyn, mutta hymyili kuitenkin vielä sen päälle lempeästi.
”Ymmärrän kyllä, lupaan olla tästä lähtien vastuullisempi”, vastasin hänelle nolostuneena, mutta en kehdannut kertoa mitä todella oli tapahtunut.

Tulimme hoitohuoneen ovelle, jonka lasisesta pienestä ikkunasta saatoin erottaa kaksi hämärässä huoneessa nukkuvaa pokémoniani.
”Molempien pallot odottavat hoitopöydällä, voit ottaa ne halutessasi takaisin niihin”, hoitaja May sanoi avaten hoitohuoneen oven minulle nyökäten samalla huoneen reunalla olevalle pöydälle.
Nyökkäsin hänelle myöntymykseksi ja astuin hiljaa huoneeseen. Axew nukkui vielä sikeästi, mutta Devonin jännittyneestä olemuksesta pystyin päättelemään charmanderin aistineen tuloni. Sen hännänpään liekki roihusi kertoen pokémonin olevan taas täysissä voimissaan ja hereillä. Devonin vasempaan takajalkaan oli kiedottu side, luultavasti jonkun ruhjeen ympärille, joka oli tullut joen kivikosta. Astelin sen kuvulle ja painoin päättäväisesti lasisen kuvun kyljessä olevaa nappia, ja se aukeni päästäen pienen ilmanpainesuhahduksen tuottaman äänen. Devon pyörähti samontein makuulta neljälle jalalleen, sen tasapaino kuitenkin horjahti hieman liian nopeasta liikkeestä. Charmander herätteli kuitenkin itseään nopeasti ravistelemalla päätään, ja kääntyi sitten katsomaan kohti minua syvän sinisillä silmillään. Hetken aikaa tuijotimme vain toisiamme, kumpikaan ei värähtänytkään sijoiltaan. Ojensin käteni hitaasti kohti charmanderia, kunnes sormenpääni koskettivat sen kuumana hohkavaa, suomujen peittämää sileää otsaa. Devon ei epäröinyt painaessaan päänsä koko kämmentäni vasten, ja puskiessaan lämmintä kehoaan siihen. Tunsin kuinka ilon tunteen aalto huokui ylitseni, tuoden yksittäisen onnenkyyneleen silmäkulmaani.
”Onneksi olet kunnossa, pelkäsin jo pahinta”, sanoin Devonille suu niin leveässä hymyssä kuin se vain suinkin pystyi olemaan.
Charmander näytti olevan yllätyksekseni iloinen minun näkemisestäni, ja hetken jopa saatoin erottaa sen silmistä kiitollisuutta. Muistikohan se sittenkin mitä joella oli aikaisemmin tapahtunut?

Charmander päästi kurkustaan pientä, hyvin lempeän kuuloista korinaa ja hämmästykseni oli sanoinkuvaamattoman suuri, kun se liukui käteni ohitse ja painautuikin vatsaani vasten kuin syliin. Jotain sen olemuksessa oli selvästi muuttunut, Devon oli jopa melkein kuin eri pokémon. Mihin oli hävinnyt se varautunut ja etäinen charmander, se joka välillä käyttäytyi niin kuin olisi katunut päätöstään lähteä mukaani? Tuntui kuin olisin ollut unessa, kuin olisin ollut jossain muualla, en sairaalassa vaan jossain paikassa missä ei ollut muita kuin minä ja Devon. Mieleni tuntui hyvin utuiselta ja seesteiseltä, eihän tämä voinut olla totta, ei tämä voinut olla mitenkään mahdollista. Mutta se oli, se hetki oli tässä ja nyt, tässä todellisuudessa ja ajassa.
”Minä lupaan Devon, lupaan niin kovasti kuin voin että meistä tulee vielä tiimi, meistä tulee vielä jotain suurempaakin”, sanat tulivat suuhuni kuin itsestään.
Devon näytti terästäytyvän irrottautuessaan minusta, otti muutaman askeleen poispäin ja katsoi taas sillä tarmoa uhkuvalla ilmeellään, jossa toisaalta pystyi vielä erottamaan lääkkeiden aiheuttaman pienen sekavuuden. Vaikka charmander olikin osoittanut ilmeisesti juuri sen lempeämmän puolensa olemassaolon, se näytti tällä hetkellä jälleen enemmän ’omalta itseltään’ seistessään kahdella jalallaan itsevarmana, pitäen pientä etäisyyttä minusta. Vaikka se vaikutti yrittävänkin kiistää jotenkin sanattomasti äsken tapahtuneen ottamalla etäisyyttä, tuntui minusta silti että olin ottanut juuri aivan valtavan harppauksen lähemmäs sitä, sen luottamusta.

Devon hyppäsi lattialle, rysähtäen kuitenkin kuperkeikan kautta makuulleen. Sen pää ja takajalka eivät olleet aivan täydessä vireessään vielä, vaikka pokémon sitä taitavasti suurimman osan ajasta peittelikin. Käännyin axew’n kuvulle, jossa toinen pokémon näytti myös olevan jo herännyt, todennäköisesti Devonin aiheuttamaan meteliin. Avasin kuvun ja kumarruin silittämään varovasti axew’n selkämystä. Pokémon näytti hieman epäröivältä ensin, mutta antautui lopulta silittelyn hellittäväksi. Katkennut syöksyhammas oli pudonnut kokonaan pois, ja tilalle oli kasvamassa nyt uusi tynkä.
”Näytät jo voivan paljon paremmin axew, olette Devonin kanssa kyllä melkoisia taistelijoita, en voi muuta sanoa”, sanoin sille hymähtäen.
Axew’n ilme muuttui kirkkaamman oloiseksi, ja pieni pokémon kampesi itsensä takajaloilleen, hypäten sulavasti alas lattialle Devonin viereen. Devon katsoi vertailevalla ilmeellä itsensä kokoista olentoa päästä varpaisiin kädet puuskassa. Axew suhtautui selvästi paljon avoimemmin charmanderia kohtaan, joka toisaalta saattoi johtua siitä että tämä oli osallistunut sen auttamiseen muutama päivä takaperin.
”Devon kai sinä nyt varmasti ymmärsit että axew on ystävämme jota autamme löytämään takaisin omiensa luo”, sanoin charmanderille katsoen sitä vaativasti kulmieni alta.
Devon väläytti virnistyksen tapaista, terävää hymyään minulle, kääntyi axew’hen päin ja yskäisi hyvin pienen liekin ilmoille. En tiennyt mitä se tarkoitti niiden kesken, mutta axew’n hieman alistuneesta olemuksesta ja Devonin mahtailevasta päätellen charmander oli tehnyt arvojärjestyksensä selväksi. Mitään suoranaisesti negatiivista ei kuitenkaan näyttänyt niiden välillä nyt olevan, ainakaan niin pitkään kun axew hyväksyisi Devonin korkea-arvoisempana.
”Kumpikaan teistä ei ilmeisesti haluaisi juuri nyt takaisin palloihin?” katsoin pokémoneja kysyvästi, noukkien kaksi poképalloa pöydältä käsiini.
Molemmat pudistivat hyvin selvästi päätään ja Devon vielä mulkaisi äkäisenä kuin varmuudeksi.
”Hyvä on, ei palloon siis, mutta jos ette ole kunnolla niin tiedätte minne päädytte sillä punaisella sekunnilla jos teette jotain vähemmän viisasta”, sanoin vaativasti ja katsoin erityisen tiukasti Devoniin.

”Mukavaa nähdä että pokémonisi tosiaan näyttäisivät olevan taas täysissä voimissaan, toivottavasti en kuitenkaan enää näe niitä toiste eilisessä kunnossa”, hoitaja May sanoi siirtyessään takaisin vastaanottotiskin taakse seisomaan.
”Ainiin ja minulla olisi teille vielä yksi asia joka kuuluu antaa tästä kulkeville aloittaville kouluttajille, katsotaanpas… noin kas tässä, Kuuran alueen kartta, josta näette kaupungit, reitit, sekä haastettavien salien sijainnit. Kartan takapuolella lukee tiivistettynä tiedot kaupungeista, sekä muista merkittävimmistä paikoista. Uskoisin että teille on tästä vielä apua matkallanne”, hoitaja May ojensi tiskin alta melko suurehkon kartan, ja esitteli sitä pikaisesti.
Kiitin hoitajaa, joka taitteli kartan näppärästi niin pieneen nippuun että se mahtui jopa povitaskuuni ja käännyin kahden pokémonin kanssa kohti liukuovia.

Kaupungin keskustan seutu näytti olevan edelleen melko hiljaisen oloinen kun kävelimme takaisin Michaelin kodille päin. Devon ja axew juoksentelivat jaloissani  suvilumisessa maassa, nakellen jäistä ja märkää lunta toistensa päälle. Devon ei selvästikään pitänyt siitä että axew’n heittämä lumi suli sen kuonolla vedeksi ja norui kylmänä pitkin sen suomuja alas, vaan sulatti ilmaan lopulta pienillä lieskoilla kaikki lumipallon tapaisetkin.
”Hei sinä siellä, juuri sinä tummahiuksinen tyttö!” kuulin samassa pojan äänen takaani.
Käännyin katsomaan ja perästäni juosta puuskutti se samainen kouluttajapoika, joka oli torkkunut pokémonkeskuksen sohvilla. Pysähdyin odottamaan kiinnostuneena mitä asiaa hänellä oli minulle.
”Tyttö minä…huhh..haastan..puuh..sinut otteluun!” poika huohotti saavuttaessaan minut ja kumartui nojaamaan polviinsa hengästyneenä.
Katsoin ensin hieman kummastuneena minua päätä lyhyempää pojankloppia joka oli ehkä serkkupoikani ikäinen. Nähtävästi heillä oli pokkaa siis haastaa kenet tahansa, Michael ei siis tainnut puhua ihan palturia mainitessaan nuorten kouluttajien innokkuudesta.
”Teen ihan ensimmäiseksi sinulle selväksi että olen nainen enkä tyttö, ja toisekseen aamulämmittely ei taida koskaan olla pahasta, hyväksyn haasteesi”, vastasin pojalle muutaman sekunnin mietinnän jälkeen, kun punnitsin Devonin mahdollisuuksia lääketokkuraisena. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen että ainakin se saattaisi jopa terästäytyä hieman kevyestä ottelusta. Poika ei voinut olla kovin kummoinen vastus.

Siirryimme joidenkin metrien päähän kauemmaksi toisistamme semmoiselle kohdalle kaupunkiaukeaa, ettemme rikkoisi vahingossakaan paikkoja. Axew vetäytyi taakseni kuin piiloutuakseen ja kurkki sieltä käsin tilanteen etenemistä.
”Yksi vastaan yksi ottelu sitten!” poika sanoi ja otti poképallon esille vyöltään.
”Sopii hyvin, Devon valitsen sinut!” osoitin charmanderile että se menisi kentälle ottelua varten.
Devon katsoi minua kuin epäillen hieman että tiesinkö nyt aivan varmasti sitten mitä olin tekemässä, mutta tallusteli kuitenkin eteeni otteluvalmiiksi.
”Tule esiin froakie!” poika heitti poképallonsa ilmaan, ja toiselle puolelle ottelualuetta ilmestyi minulle entuudestaan täysin tuntematon pokémon.
”Mikä ihme tuo oikein nyt on…”, mumisin itsekseni ja otin esille pokédexin.
”Froakie, kuplasammakko pokémon. Froakien niskassa olevat kuplat suojaavat sitä hyökkäyksiltä”, konemainen ääni kertoi. Pokédexin ruudulla näkyi myös että kyseinen pokémon oli vesityyppiä, ei ilmeisesti kovinkaan hyvä juttu charmanderini kannalta jos en ollut nyt aivan väärin tyyppietuja joskus ymmärtänyt.
En ollut ennen törmännyt moiseen pokémoniin vielä kenelläkään muulla aloittelevalla kouluttajalla, ehkä se oli vasta hiljattain tullutkin Mimosan valikoimiin. Sammakkomainen sininen pokémon näytti hyvin innokkaalta loikkiessaan malttamattoman oloisena kevyen lumikerroksen päällä.


”Haastettava saa aloittaa”, poika sanoi laittaen kätensä hyvin itsevarman oloisena puuskaan.
”Selvä on, Devon aloita growlilla!”
Charmander lähti hyökkäykseen kohti froakieta nopealla juoksulla. Odotin sen tekevän kuten sanoin, mutta vastoin odotuksiani Devon tekikin emberin laukomalla pieniä tulipalloja suusta kohti froakieta. Niillä ei kuitenkaan näyttänyt olevaan kovinkaan kummoista vaikutusta vesipokémoniin, joka lähti koulututtajansa käskystä oitis nopeaan hyökkäykseen. Froakie päästi suustaan kovalla paineella sarjan kuplia bubble hyökkäyksellään, joista joka ikinen osui lähietäisyydeltä Devoniin. Charmander kaatui lumiseen maahan ja jäi ravistelemaan kuplavaahtoa pois päältään. Isku oli sitä vastaan hieman turhankin tehokas, sillä jo nyt saattoi huomata charmanderista hyökkäyksen aiheuttamat vahingot.
”Devon nouse ylös ja tee scratch!” toivoin kovasti että pokémon tottelisi tällä kertaa minua ja helpotuksekseni Devon ponkaisi ylös ja sivalsi terävillä kynsillään froakieta.
”Froakie vastaa poundilla!”, poika ei näyttänyt vielä ollenkaan huolestuneelta antaessaan jo uuden käskyn.
Froakien käsi alkoi hohtaa valkoisena ja se pamautti sillä Devonia suoraan päähän tämän ollessa vielä turhan lähellä sitä. Devon kaatui taas maahan ja jäi siihen makaamaan. Charmanderin pää näytti olevan jo aivan sekaisin, lääkkeiden sivuvaikutukset ja tuollainen tälli vielä siihen päälle eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä sen ajatuksen juoksulle. Devon nousi hoiperrellen ylös ja jäi keinumaan paikoilleen hieman vajaan oloisena. En ehtinyt edes sanomaan mitään kun se oli taas yrittämässä tehdä emberiä kohti froakieta, mutta sen isku ei edes hipaissut vesipokémonia, vaan tulipallot sinkoilivat minne sattuivat. Charmander turhautui tästä hyvin pahasti, ravisteli päätään ja lähti raivoisasti taas hyökkäykseen. Sen kynnet alkoivat hohtamaan Devonin huitaistessa scratchilla – mutta ilmaan taas kerran. Froakien ja sen kouluttajan ilmeestä saattoi erottaa jo huvittautuneisuutta.
”Yritä pitää charmanderisi edes otteessasi nyt, sehän toikkaroi ihan omiaan! Froakie, näytä sille kuinka nämä hommat kuuluu hoitaa! Water pulse!” poika naurahti ja usutti pokémoninsa uuteen hyökkäykseen.
Froakie loi sinisenä hohtavan energiapallon käsiensä väliin ja sinkosi sen kohti Devonia. Devon ei ehtinyt edes tajuamaan koko tilannetta kun energiapallo hajosi siihen osuessa ja paiskasi vesiaaltona charmanderin maahan. Ottelu oli ohi hyvin nopeasti, froakie vain jäi seuraamaan sivusta kuinka Devonin taistelutahto hiipui jokaisen ylösnousu kerran myötä. Charmanderin silmistä näki kuinka pettynyt se oli.

Devon oli lyöty aivan täysin, eikä se osoittanut minkäännäköistä merkkiä enää uudestaan nousemisesta. Se hengitti raskaasti maassa keho väristen, silmät suljettuina. Axew meni sen luokse ja äännähti kysyen charmanderille, tuupaten sitä hieman kädellään. Devon murahti pettyneen kuuloisena, ja käänsi selkänsä axew’lle. Pojan kasvoille nousi riemun merkkejä.
”Me voitimme froakie!” hän alkoi iloita ja halasi pokémoniaan, joka myös vaikutti hyvin ylpeältä itseensä.
”Parasta että palaat takaisin palloon lepäämään Devon, teit parhaasi”, otin laukustani pallon ja palautin charmanderin takaisin sinne.
”Ottelitte hyvin vaikka meillä olikin tyyppietu puolellamme, otellaan ihmeessä toistekin jos törmäillään tien päällä?”, poika käveli luokseni ja ojensi kätensä minulle.
”Totta kai, vannon että ensi kerralla saatte selkäänne ja pahasti”, kättelin poikaa takaisin naurahtaen.
”Sehän nähdään! Mutta taidamme jatkaa matkaa froakien kanssa, meillä on ensimmäinenkin sali vielä rökittämättä! Hei sitten!” poika huikkasi ja lähti ripein askelin froakie vierellään kävelemään poispäin. Jäimme katsomaan axew’n kanssa hieman hölmistyneinä paikoillemme heidän peräänsä.

”Se ei tainnut mennä aivan suunnitelmien mukaan oletan?” kuulin tutun äänen samassa vierestäni.
Michael oli ilmestynyt kuin tyhjästä growlithensa kanssa, joka nuuhki nyt häntä vispaten axew’ta kostealla kuonolaan. Kuinka pitkään hän oli ehtinyt olemaan siinä minun huomaamattani?
”Eheh…no ei oikeastaan, luulin poikaa paljon kokemattomammaksi. Taisin unohtaa aivan tyystin kuinka aloittelija vielä itse olenkaan”, tuumasin hänelle hieroen vaivaantuneesti niskaani.
”Totta puheen ollen yritit kyllä jopa hieman taktikointiakin, growl olisi heikentänyt froakien hyökkäyksiä, mikä olisi vähentänyt sen vesihyökkäyksistä aiheutuvaa vahinkoa. Devon tosin näytti luottavan enemmän raakaan voimaan, ja turhautui vielä sen lisäksi kun ember ei toiminutkaan kuten viimeksi whirlipedeä vastaan”, Michael pohdiskeli, enkä kehdannut myöntää kylläkään hänelle että minulla ei ollut aavistustakaan mitä olin tekemässä ottelun aikana, vaikka tiesinkin hyökkäyksien vaikutuksista; ainakin suurimmilta osilta.

”En tiennytkään että sinulla on lohikäärmetyypinkin pokémon, mistä ihmeestä olet saanut axew’n näillä leveysasteilla? Se on äärimmäisen harvinainen jopa luonnossa, ja erityisesti tämä yksilö nähtävästi”, Michael noteerasi nyt matkakumppanimme ja kumartui tämän puoleen hyvin kiinnostuneen oloisena.
”Lohikäärmetyypin pokémonko?? En edes tajunnut sitä, ei ihme että se keräilijä oli sen perässä. Mutta mitä tarkoitat sillä että tämä yksilö on juuri niin erityinen?” kumarruin nyt itsekin asian tajutessani axew’n puoleen, joka muuttui vaivautuneeksi huomion pyöriessä nyt sen ympärillä.
”Et tainnut olla aivan perillä siitä että pokémoneissakin on värityksessä joskus poikkeuksia, kuten tässä axew’ssa joka on shiny, erittäin harvinainen väritys kun huomioidaan vielä kyseisen lajin vähäinen esiintyvyys noin yleisestikin”, Mike sanoi hyvin pätevään äänensävyyn, hän oli selvästi pokémoneihin liittyvissä asioissa paljon paremmin perillä kuin minä, joka saatoin joskus saada satunnaista tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta, jos edes sieltäkään.
”Kuinka kauas pitäisi sitten oikein matkata että axew pääsisi omiensa luo? Lupasin sille aikaisemmin että en omisi sitä itselleni, vaan veisin sen sinne mistä se tulikin”, kysyin Mikelta, jonka ilme muuttui mietteliääksi.
”Jos totta puhutaan, niin lohikäärmepokémonien sijaintia ei kukaan tiedä varmasti. Usein miten ne viihtyvät vuoristossa, mutta silloinkin ne osaavat pysyä ihmisten näkymättömissä niin taitavasti että suurempia yhdyskuntia löydetään hyvin harvoin. Tämä axew on kuitenkin selvästi vielä niin nuori että se on luultavimmin kuoriutunut vasta hetki sitten emonsa hoivista, valitettavasti en kuitenkaan osaa ollenkaan sanoa muuta mahdollista paikkaa, kuin Crystal valleyn seutu, joka on hyvin hyvin kaukana täältä. Vuoristo sijaitsee ennen liigaa, Kuuran toisella puolella luoteessa”, Mike selitti minulle.

Katsoin axew’ta anteeksipyytäväksi, pokémonin ilme oli muuttunut surulliseksi. Se tuijotti maata pää painuksissa ja potki lunta jaloillaan.
”Olen pahoillani axew, meillä taitaa vierähtää tovi ennen kuin saamme sinut takaisin sinne minne kuulut. Mutta lupaan että olet meidän kanssamme turvassa, en anna kenenkään enää satuttaa sinua sillä tavoin”, silitin sen päätä ja yritin lohduttaa sitä mahdollisimman lempeällä äänellä.
Axew nosti katseensa maasta ja katsoi kiitollisin silmin minuun, vaikka erotin edelleen siitä pientä pettymystä.
”En kyllä siltikään pysty käsittämään miten ihmeessä olet tänne asti joutunut, jos ainoa mahdollinen kotisi on niin kaukana täältä”, kysyin axew’lta kuin odottaen sen vastaavaan, vaikka tiesinkin, ettei sitä kuuluisi ainakaan sen suusta.
”Minun villi veikkaukseni on, että niillä miehillä oli jotain osaa siinä asiassa, saattoi olla että ne ottivat axew’n kiinni aikaisemmin Crystal valleyn seudulta, mutta se karkasi heiltä jotenkin lopulta lähellä Charca townia ja päätyi sinun luoksesi”, Michael tuumi.
”Olet oikeassa, itse asiassa se on ehkä järkeenkäyvin vaihtoehto. Onko asia näin axew?”
Axew’n mielessä kelautui selvästi sillä hetkellä joukko tapahtumia, sillä sen katse muuttui äkkiä hyvin tyhjäksi, sen tuijottaessa yhteen kohtaan tiivisti. Pokémonin ilme vaihtui taas surulliseksi, silmäkulmaan ilmestyi yksinäinen kyynel joka tipahti syöksyhampaan tyngälle. Lopulta lohikäärmepokémon nyökkäsi hitaasti ja lysähti maahan voipuneena, piilottaen kuononsa käsiensä väliin. Axew oli tainnut kokea jotain sellaista, mitä emme voineet kuvitellakaan omalle kohdallemme.  Siitä huolimatta se oli onnistunut piilottamaan pahan olonsa uskomattoman hyvin, mutta nyt asiat palautuivat sen mieleen niin selkeinä, ettei pokémon voinut enää vältellä tuntemuksiaan sillä hetkellä.
”Axew, onko sinulla vielä perhettä?”, kysyin pokémonilta varovasti peläten pahinta.
Axew ei vastannut millään tavoin, vaikka kuuli kysymykseni, sen keho värisi vain rajummin kyynelten kirvotessa. Se oli tainnut muistaa muutakin kuin sen kuinka kaukana se oli kotoaan.
Nostin axew’n varovasti maasta syliini ja silitin sen selkämystä hellästi.
”Älä huoli pikkuinen, minä pidän sinusta huolta”, sanoin sille hiljaa.

Palasimme takaisin Michaelin kodille, tosin käytyämme taas ensin uudemman kerran pokémonkeskuksessa parantamassa Devonin takaisin kuntoon. Hoitaja May oli katsonut minua hyvin huvittuneesti kun ojensin nöyrästi Devonin pallon hänelle hoidettavaksi. Axew oli edelleen sylissäni, tarrautuneena vyötäisiini kuin lapsi konsanaan. Hyvä puoli asiassa oli se, että axew näytti ainakin toistaiseksi hyväksyneen minut hoitajanaan, ja turvautui nyt minuun. Olisin tosin itsekin tehnyt varmasti samoin ensimmäisen minulle mukavan henkilön kohdalla, jos minua olisi kaltoin kohdeltu niin nuorena. Pyrin pitämään axew’ta mahdollisimman paljon pallon ulkopuolella, ettei se tuntisi oloaan vielä epämukavammaksi, se kun ei ollut edelleenkään varsinaisesti minun, olin vain sen huoltaja ainakin siihen asti että se olisi tarpeeksi vahva jatkamaan itse.

Istuimme olohuoneen sohvalla taas katselemassa televisiosta jotain pokémoneista kertovaa dokumenttia, sarjassa esiteltiin aina yksi kerrallaan jokaisen luonnossa elävän pokémonin elämää. Pokémonmuna lepäsi sylissäni huopaan käärittynä, olin huomannut sen muuttuneen viime päivien aikana jotenkin. Jos oikein tarkasti kuunteli kuoren pinnalla korvalla, saattoi tuntea kuinka jokin välillä raapi kuorta vasten sisäpuolelta. Michael tiesi sen olevan normaalityypin muna, sillä munan kuori kuulemma muutti usein väriään joitakin päiviä ennen kuoriutumista tyypin mukaan. Odotin jo malttamattomana mitä kuoren alta paljastuisi piakkoin, vaikka samalla mietin kuinka ihmeessä osaisin pitää huolta kolmesta pokémonista, joista yksi oli jääräpäinen ja yhtä vaikeasti tulkittavissa kuin tiiliskivi ja toinen ilmeisesti jäänyt orvoksi hetki sitten. Axew makasi sohvan vieressä katsellen televisiota hieman haikeana, sillä välin kun Devon tuijotti puolestaan hyvin tiiviisti Michaelin growlithea mittailevasti. Charmander ei tainnut haluta myöntää että oikeasti vähän ihaili tämän vahvuutta ja kuuliaisuutta, siltä se ainakin vaikutti.

”Mitäs sanoisit jos käytäisiin puistoalueelta etsimässä sinulle joku haastettava, lisäharjoitus ei olisi ainakaan pahaksi teille?” Mike kysäisi kun dokumentti päättyi.
Katsoin vielä mököttävän oloista charmanderiani, epäillen liekkö se olisi häviönsä jälkeen niin innokas ottelemaan.
”Sopii hyvin, Devonkin näyttää jo selvinneen pahimmasta lääkepöhnästään, joten lähdetään vain jo”, vastasin kuitenkin nousten ylös sohvalta ja viitoin axew’n ja Devonin seuraamaan meitä.
”Tuletteko sitten tänne syömään myöhemmin iltapäivällä”, Erican kasvot kurkistivat keittiönurkkauksesta.
”Emmeköhän me, jätä ainakin odottamaan, vaikka meitä ei näkyisikään juuri ajallaan”, Mike vastasi äidilleen ulko-ovelta samalla kun avasi sen ja suuntasimme kohti keskustaa.

Leaf townin puisto –alue oli yllättävän sulana jo meidän saapuessamme sinne. Maa oli sulanut isoilta alueilta jo kokonaan, ja paljas nurmi paistoi sen alta. Syy saattoi olla siinä, että moni kävi ottelemassa täällä, mylläten ja sulattaen maata ottelun tuoksinan aikana. Puisto olikin selvästi juuri otteluita varten suunniteltu. Puiden väliset alueet olivat hyvin avaria, ja keskellä puistoa oli myös pieni lampi vesipokémoneja varten. Puisia penkkejä oli ripoteltu sinne tänne otteluiden seuraajia ajatellen, puistossa oli nytkin muutamia nuoria kouluttajia harjoittelemassa keskenään.
”Täältä jos mistä löydämme sinulle jonkun haastettavan, usein he tulevatkin itse haastamaan sinut ennen kuin ehdit mitään sanomaan”, Mike sanoi istahtaen lähimmälle puiston penkille.
”Ovatko kaikki täällä aloittelevia kouluttajia siis?” kysyin häneltä istuen hänen viereensä penkille.
”Suurin osa, joskus löytyy poikkeuksiakin, mutta hyvin harvoin kokeneet kouluttajat näille seuduille tulevat enää haastamaan ainakaan kokemattomia ottelijoita. He ovat jo edenneet kauas eteenpäin kohti liigaa”, mies vastasi, seuraten katseellaan vähän matkan päässä käyvää ottelua.

Devon istui keskittyneen näköisenä yhden puun juurella kauempana meistä.
”Miksiköhän Devon ei totellut minua ottelun aikana, vaikka olemme kuitenkin kokeneet jo yhdessä suhteellisen paljon näinkin lyhyessä ajassa”, katsoin kysyvästi Michaeliin joka vilkaisi charmanderiin päin.
”Luulisin että Devon ei vielä osaa täysin luottaa sinuun. Huomaan kyllä teidän välillänne jo selvää muutosta siihen verrattuna, kun tapasimme, mutta se on silti vielä epävarma sinusta ja itsestään. Tarvitset vain aikaa ja sen kanssa, usko pois. Vaikka Devon olisikin tavallista hankalampi charmander, niin olet selvästi jo saanut siihen jonkinnäköisen yhteyden, vaikka se ei vielä otteluissa niin vahvasti näykkään”, Michael vastasi hymyillen.
”Jos se vain muistaa edes pieniä pätkiä siitä, miten oikein autoit sitä joen kuohuissa, ja kuinka kamppailit omalla hengelläsi sen hengestä, niin oli kyseessä miten hankala pokémon tahansa, se kyllä arvostaa sinua paljon enemmän nyt. Vaikka se ei sitä suoraan näytäkään”, Michael lisäsin vielä, kun en itse osannut sanoa mitään.
Katsoin Devonia mietteliäänä. Jos tosiaan asia oli näin, niin miksi se sitten edelleen halusi etäisyyttä minuun? Vai osasiko Devon tosiaan piilottaa tunteensa niin hyvin muilta. Mieleeni kumpusivat ne hetket kun olin tuntenut sitä sanoinkuvaamatonta yhteyttä tuon pokémonin kanssa, ne hetket kun olin nähnyt pienen palan Devonin todellisesta luonteesta. Mutta miksi juuri tämän charmanderin kanssa tunsin sitä outoa näkymätöntä yhteyttä?

Säpsähdin ajatuksistani kun Michael töytäisi minua kyynärpäällään. Käänsin katseeni pois Devonista ja huomasin meitä lähestyvän tytön, jonka vierellä kulki hyvin hentoisen oloinen kaurismainen pokémon.
”Deerling on normaali ja ruohotyypin pokémon, se olisi ainakin suhteellisen helppo vastus Devonille”, Michael sanoi minulle.
Devon ei kuitenkaan osoittanut kiinnostuksen merkkiä vaaleanpunaisen deerlingin ja tytön lähestyessä meitä määrätietoisesti. Se pysytteli edelleen puun juurella omissa ajatuksissaan.
”Anteeksi, mutta onko tuo sinun pokémonisi?”, tyttö kysyi varovasti saapuessaan luoksemme puiston penkille, viitaten axew’n puoleen.
”Jos haastamisen merkeissä kysyt, niin siinä tapauksessa tuo charmander on”, vastasin hänelle osoittaen Devonia kohti, korottaen ääntäni samalla jotta Devonkin varmasti kuulisi.
Charmander kääntyi katsomaan meihin päin, mutta käänsi katseensa hyvin nopeasti pois.
”Selvä, haastaisin sinut otteluun, jos se vain sopii?” tyttö sanoi katsoen epäluuloisesti charmanderia.
”Odota hetki, käyn hakemassa sen tänne, niin voidaan otella sitten”.
Kävelin charmanderin luokse ja kyykistyin sen puoleen. Devon käänsi selkänsä minulle, tilanne alkoi tuntua vähän turhankin tutulta.
”Devon jos aiot vain mököttää yhden häviön takia koko päivän, niin emme ikinä kehity tässä hommassa”, sanoin sille hieman tuimasti.
Devon ei osoittanut mitään myöntymyksen merkkejä, vaan tuhahti minulle äänekkäästi.
Huokaisin syvään, minun oli turha edes yrittää saada sitä ottelemaan, kävelin siis takaisin tytön ja deerlingin luo.
”Pahoittelen mutta charmander ei näytä haluavan otella..”, sanoin tytölle mumisten hyvin nolona.
”Entä tuo axew, eikös sekin ole kuitenkin sinun?” tyttö kysyi kummastuneena.
”Se ei ole käytettävissä nyt, pahoittelen”, vastasin tytölle, mutta tunsin siinä samassa töytäisyn jalassani, käänsin katseeni alas.
Axew katsoi alhaalta minuun päättäväisesti, surun merkit olivat hävinneet sen kasvoilta kokonaan.
”Haluatko sinä todella otella axew?” katsoin pokémonia hämmästyneenä.
Axew vastasi nyökkäämällä hieman epävarmana, mutta myöntymyksen merkkinä kuitenkin.
”Yksi vastaan yksi siis”, Michael tuumasi mielenkiinnon sävy äänessään.

Axew seisoi edessäni päättäväisen näköisenä, vaikka sen olemuksesta paistoi selvästi epävarmuus tätä tilannetta kohtaan. Miksi ihmeessä se halusi otella kanssani, vaikka se ei edes ollut pokémonini?
”Haastettava saa aloittaa”, kuului Michaelin ääni sivusta, hän toimi ottelun epävirallisena tuomarina.
Siinä samassa muistin että en tiennyt Axew’n iskuista yhtäkään, en edes tiennyt mitä se mahdollisesti saattoi osatakkaan. Katsoin Michaelia apuapyytävästi.
”Käytä pokédexiä axew’n tietojen selvitykseen”, saatoin Michaelin äänensävystä päätellen kuvitella hänen mielessään peittävän kasvonsa kädellään myötähäpeästä.
Kaivoin nolona pokédexin laukustani ja osoitin sillä axew’ta
”Axew, syöksyhammaspokémon. Sen suurilla syöksyhampaila on taipumusta rikkoutua helposti, mutta ne kasvavat takaisin vahvempina ja terävämpinä”, pokédexin ruudulle ilmestyi axew’n kuva ja lajin perustiedot, painaessani nuolinäppäintä, huomasin että pokédex näytti myös oman pokémonini osaamat hyökkäykset, scratch, leer ja assurance.
”Vain niin… No aloitetaan siis, axew tee scratch!”
Axew lähti epäröiden liikkeeseen kohti deerlingiä hohtavat kynnet kohotettuina ilmaan, sivaltaen nopeasti pientä vasaa terävillä kynsillään ennen kuin tämä ehti väistää, vasa horjahti hatarilla jaloillaan, mutta toipui nopeasti iskusta.
”Deerling, vastaa tackellla!” tyttö sanoi yllättävän päättäväisesti, vaikka hetki sitten hän oli ollut niin ujon oloinen.
Deerling puski voimakkaasti päällään vielä lähellä olevaa axew’ta vatsaan, joka lensi ilman halki nuoskalumikasaan pää edellä. Axew puisteli lunta päältään, ja pienestä lohikäärmeestä näki miten sen epävarmuus oli kasvanut ottelun alusta.
”Axew assurance!”, en edes tiennyt mitä kyseinen isku teki, mutta päätin kokeilla.
Axew otti vauhtia juoksemalla kohti deerlingiä, ja puski päällään tätä takaisin saaden deerlingin kaatumaan vasten maata parkaisten, isku muistutti paljon tacklea, mutta se näytti olevan paljon voimakkaampi.
”Fiksua, assurancen teho on kaksinkertainen jos sen tekijä on ottanut ennen sitä osumaa”, Mike tuumasi taka-alalta, enkä taaskaan myöntänyt sen olevan silkkaa tietämättömyyttä.
”Tuo oli ilkeä temppu, Deerling leech seed!”
Deerling nousi ylös, kumarsi päänsä kohti axew’ta ja ampui otsansa kukasta siemeniä kohti axew’ta. Isku ei vaikuttanut kovinkaan tehokkaalta axew’ta vastaan niiden ropistessa sen nahalle, katsoin kummastuneena tyttöä, jonka ilme oli jälleen hyvin itsevarma. Sitten vasta huomasin mitä hyökkäys alkoi todella tehdä. Siemenet alkoivat hohtaa axew’n päällä, kasvattaen sisältään versoja, jotka kietoutuivat sen raajojen ympärille köynnöksiksi tiukasti. Köynnökset alkoivat hohtaa, ja aivan kuin olisivat imeneet axew’n elinvoimaa itselleen pokémonin ilmeen muuttuessa tuskaiseksi. Samalla kun axew näytti menettävän osan energiastaan, deerlingin voimaa uhkuva asenne sen kuin vain kasvoi. Versot siis imivät axew’n energiaa deerlingille!
”Yritä jaksaa Axew, assurance uudestaan!” yritin rohkaista pokémonia, vaikka samalla purin huultani jo hermostuksissani.
Axew lähti jälleen hyökkäykseen lupaavasti raajat edelleen köynnöksien ympäröiminä, mutta sen hyökkäys tyssäsi oitis köynnöksien imiessä taas sen energiaa, axew parahti tuskissaan jääden niille sijoilleen.
”Deerling, double kick!”
Deerling juoksi kohti maasta ylös nousevaa axew’ta, kääntyi juuri ennen tätä takaperin ja potkaisi molemmilla takajaloillaan voimakkaasti pokémonia, saaden tämän paiskautumaan uudestaan maata vasten. Versot tehostivat iskua entisestään imiessään axew’n energiaa jälleen deerlingin käyttöön. Tilanne alkoi näyttää jo pahalta meidän kannaltamme. Axew ei noussut ylös vaan näytti siltä kuin se vain olisi odottanut armon iskua, katsoessaan voipuneena eteensä.
”Axew sinä pystyt siihen tee vielä assurance!” yritin kannustaa sitä, mutta pokémon näytti jo luovuttaneelta.
Axew’n jäädessä paikoilleen tekemättä mitään, käytti deerling tilaisuuden hyväkseen ja iski tätä tacklella voimakkaasti uudelleen, saaden pokémonin kierimään jonkin matkaa maata pitkin. Axew’n voimat sen kuin vain ehtyivät ehtymistään versojen taas imiessä itseensä energiaa siltä. Pokémon värisi maassa hengittäen tiheään.

”Axew jos haluat lopettaa, niin ei sinun tarvitse jatkaa pidemmälle!” huusin sille, mutta pokémon ei vastannut juuri mitenkään ehdotukseeni, vaan katsoi deerlingiä jo odottavasti. Aikoiko se tosiaan vain odottaa että tuo peura möyhentäisi sen aivan teho-osastokuntoon? Samassa kuulin pienen piippauksen taskustani, kaivoin esille kiinnostuneena pokédexin, jonka näytöllä olivat vieläkin axew’n tiedot luettavissa. Iskuluetteloon oli tullut lisäystä; ”Dragon rage”.
Katsoin maasta hitaasti ylös nousevaa axew’ta, joka näytti nyt hyvin keskittyneeltä. Saatoin erottaa kuinka sen vatsan keskusta alkoi hohtaa haileaa sinistä energian tuottamaa valoa. Energia alkoi kummuta sen sisältä axew’n hengityksen tahdissa, saaden versot sen ympäriltä palamaan tuhkaksi. Axew avasi suunsa, jonka sisälle oli kerääntynyt sinimusta valopallo jonka se päästi suustaan suoraan kohti hämmentyneen näköistä deerlingiä. Energiapallo otti ilmassa lohikäärmeen kaltaisen muodon ja räjähti leimahtavan sinisen liekin lailla osuessaan deerlingiin.
Pieni peura kaatui iskun voimasta kumoon ja jäi siihen makaamaan vapisten nyt yhtä rajusti kuin axew sitä vastapäätä. Pokémonit katsoivat tiivisti toisiaan, kumpikaan ei liikahtanutkaan paikaltaan. Molemmilla näytti olevan täysi työ pitää itsensä tolpillaan. Sitten toinen niistä sulki silmänsä luovuttaneena ja kaatui lopullisesti maahan.

Deerling makasi voipuneena sulaneella maalla, eikä noussut enää hennoille jaloilleen. Tytön ilme oli järkyttynyt hänen rientäessään pokémoninsa luokse.
”Deerling! Voi ei, mitä sinä olet tehnyt, voi minun pikku deerlingiä! Typerys et olisi saanut tehdä noin, epäreilua!”, tyttö halasi pokémoniaan ja katsoi minua hyvin, hyvin vihaisen näköisenä.
”Ottelitte molemmat hyvin, vie deerlingisi pokémonkeskukseen parannettavaksi, Freya voitti tämän erän reilusti”, Michael tuli väliimme ja katsoi nyt tyttöä merkitsevästi.
Tyttö katsoi minua Miken takaa murhaavasti, tuhahti, ja otti pokémoninsa takaisin palloonsa marssien lopulta tiehensä, sen enempää mitään kohteliaisuuksia sanomatta.

”Taisi olla vain aika hemmetin huono häviäjä”, Michael tuumasi tytön poistuttua paikalta.
Kyykistyin maassa edelleen huohottavan axew’n luo ja kosketin sitä varovasti päälaelle.
”Sinä voitit pikkuinen, olit aivan uskomaton axew, ottelit kuin oikea lohikäärme konsanaan”, sanoin sille hymyillen ja silitin sen päätä.
Axew katsoi minua aivan kuin se ei olisi itse täysin tajunnutkaan tapahtunutta. Myös puunjuurella aiemmin mököttänyt Devon näytti kiinnostuneemmalta tarkkaillessaan meitä vielä kauempaa. Axew katsoi maata pitkin menevää sulaa uraa, jonka dragon rage isku oli sulattanut.
”Näyttäisi siltä että ei mene kauaa että olet jo kyllin vahva jatkaaksesi omillasi”.
Axew’n ilmeestä oli vaikeaa päätellä mitä se sillä hetkellä kävi läpi mielessään, sen ilmeet olivat hyvin ristiriitaisia keskenään, mutta enimmäkseen se vaikutti mietteliäältä. Axew kääntyi katsomaan minuun ja äännähti sävyllä jota en ollut siitä ennen erottanut, enkä oikein tiennyt mitä se tarkoitti. Axew ojensi käpälänsä ja painoi sen kädessäni olevaa musta-oranssia palloa vasten, katsoen samalla minua hyvin tiiviisti silmiin. Kun en ymmärtänyt vieläkään sen sanomaa, axew äännähti uudestaan sillä samalla äänensävyllä.
”Hetkinen… tarkoitatko että et halua jatkaa omillasi, vaan minun kanssani?” aloin pikkuhiljaa käsittämään mitä pokémon ajoi takaa. Axew vastasi nyökkäämällä päättäväisesti.
Laskin poképallon maahan ja nostin axew’n syliini, katsoen sitä hymyillen.
”Tervetuloa vain tiimiin sitten”, sanoin sille ja katsoin Devonia, joka olikin jossain vaiheessa ehtinyt tulla jo lähelle seuraamaan tilanteen etenemistä.
”Pitäisikö sinulle antaa siinä tapauksessa nimi, sellainen joka kuvaisi sinua parhaalla mahdollisella tavalla?”
Axew äännähti myöntävästi. Katsoin mietteliäänä pokémonia, yrittäen keksiä sille sopivaa nimeä.

”Kävisikö Kiba, se tarkoittaa tora- tai syöksyhammasta, minusta ainakin se sopisi hyvin axew’lle”, Michael ehdotti.
”Itse asiassa se sopii jopa paremmin kuin hyvin, axew’n syöksyhammas oli murtunut meidän tavatessamme, mutta nyt se on kasvamassa taas takaisin, yhä vain vahvempana aivan kuten axew itse. Se on särjetty sisältä, mutta se tulee vielä kasvamaan voimakkaammaksi kuin koskaan”, tuumin ääneen, varmistuen siitä että juuri se nimi olisi paras axew’lle
”Kiba, nimesi on tästä lähtien siis Kiba”, axew näytti myös pitävän uudesta nimestään sen silmien kirkastuessa ilosta.
Vaikka Devon ei sitä suoraan näyttänytkään, saatoin kuvitella sen jopa pitävän ajatuksesta toisesta pokémonista matkakumppanina.
Matkamme oli tainnut vihdoin päästä kunnon alkuun.


Oma kommentti
Alun perin tarinan tarkoituksena oli vahvistaa ja selvitellä Freyan ja Devonin välisiä suhteita, mutta päädyin lopulta avaamaan hieman tämän mysteeriaxew'n taustoja, ja tekemään siitä kunnolla tiimin jäsenen. Tarina saattaa olla huolimattoman tai hajanaisen oloinen paikka paikoin sillä olen kirjoittanut sitä vähän milloin ja miten sattuu, mutta päästiimpähän ainakin eteenpäin :p Ottelut tosiaan ovat vielä hieman lyhyehköjä näin alussa, kun ei noita hyökkäyksiäkään oikein ole paljoa xd Mutta toivottavasti kelpaa :3

Ja mainitsen tässä samalla nyt Cinnalle että jokaiseen stooriini saa pistää oikein kunnon arvioinnit tiskiin, että pääsen kunnolla tähän tarinointiin taas käsiksi :3
Ja päätin nyt sinu työtä helpottaaksesi mainita tähän lopuksi että expoja sun muita annettaessa huomioon seuraavat jutut;
Itemfinder, Devonin lucky egg ja sen lisäksi olisiko aika muuttaa se kysymysmerkki ainakin Devonin tiedoissa joksikin muuksi? x)

Cinnan kommentti

Arvostan sitä, että kunnon vammoista toipuminen oikeasti kestääkin vähän kauemmin, ja aiheuttaa seuraamuksia, eikä kaikki ole vaan seuraavana päivänä sataprosenttisen kunnossa parissa minuutissa (joka on se, mitä itse teen, kun en jaksa pokemonieni odotella olevan keskuksessa pitkään, köh). Devonin hellyydenosoitukset olivat suloisia. :b

Luin tuon "pojanklopin" "pojankykloppina" ja meinasin hajota sille ihan kokonaan. xD Senkin jälkeen jäin tirskumaan itsekseni tyhmälle jutulleni, kun luin sen viimein oikein. Oli kyllä aika murskavoitto tämän Froakien puolelta, mikä on hyvä vaan, aika harvoin näkee vastaavia kuitenkin. Ei muuten kukaan ole tainnut koskaan myöskään ottanut mukaan pokemonien esiintymisasteita, ihan mielenkiintoista ajatella asiaa tuolta kantilta. Tykkään. Muutenkin kaikki pienet yksityiskohdat, kuten tuo munankuoren värin muuttuminen.

Oli muuten hieno loppu tällä tarinalla, vaikka niin tuppaan monesta sanomaan, tuo nimeämisperuste oli oikeasti hieno. Ei kyllä ollut huolimaton tai hajanainen ollenkaan!

Devonille tästä 30 exp, Kiballe 20 exp ja sinulle §50! Itemfinder löytää Luxury Ballin.

©2019 Ноιтоsινυ •• Єlυѕινє - suntuubi.com