Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

6 :: Hyvästit

 

Tunnelma oli aamun valjetessa haikean lisäksi vaivaantunut. Istuimme Michaelin ja Erican kanssa ruokapöydän ääressä syöden aamiaista, Ericaa lukuun ottamatta pöytä oli hyvin hiljainen.
”Otatko lisää kahvia Freya?”, Erica kysyi minulta tuoden pannun kuppini lähettyville.
”Kyllä kiitos”, vastasin ja vilkaisin vaivihkaa samalla Michaelia joka söi leipää ajatuksiinsa uppoutuneena, välistä hän hörppi kahvia mukistaan, jokseenkin hän oli kaataa kupin syliinsä. Ilmeisesti hän ei oikein ollut kovin keskittynyt syömiseensä vaan ajatteli jotain muuta. Erica oli laittanut ruokaa kuppeihin myös Devonille, Kiballe ja Trevorille, kaikki kolme söivät hyvällä ruokahalulla sen enempää miettimättä. Devonkin alkoi olla jo toipunut koskiseikkailusta, eikä onneksi näyttänyt enää aristavan jalkaansa, matkasta olisi tullut muuten hyvin vaivalloinen loukkaantuneen raajan kanssa, vaikka seuraavaan kohteeseen ei ollut pitkä matka Leaf townista. Tarkoituksena oli kulkea reitti kakkosen kautta Tallgrass Cityyn, minulle oli kerrottu, että ensimmäinen salijohtaja Kinoko löytyisi sieltä. Se olisi siis ensimmäinen etappi pokémonliigaan, joka oli tosin vielä hyvin kaukana meistä, mutta jostain se täytyi aloittaa.

”Kiitos aamiaisesta”, sanoin lopetettuani syönnin ja nousin pöydästä.
”Ole hyvä, muista ottaa mukaasi hieman evästä, laitoin ne valmiiksi tuohon pöydälle”, Erica nyökkäsi tiskipöydällä oleviin myttyihin, jotka noukin siitä kiittäen.
Michael nousi myös pöydästä, ja meni suorinta tietä istumaan sohvalle katsomaan televisiota, hän oli ollut hyvin vähäpuheinen sinä aamuna. Growlithe tepsutteli oitis hänen luokseen ja hyppäsi sohvalle miehen rapsuteltavaksi. Itselläni ei ollut aikaa jäädä laiskottelemaan vaan suuntasin suorinta tietä laukulleni kodinhoitohuoneeseen, jossa sen hetkistä sisältöä aloin tarkastelemaan. Mukanani olivat edelleen hätätilanteissa tarvittavat kamppeeni, kuten ensiapulaukku, köysi ja lamppu, sekä yöpymiseen tarvittavat tavarat. Erica oli askarrellut minulle Michaelin vanhasta leveästä vyöstä näppärän paikan käytössä oleville poképalloille, jotta minun ei tarvitsisi kaivella niitä aina laukustani, vyöllä oli myös oma paikka pokédexille ja kartalle. Laukkuuni sopivat vielä hyvin Erican antamat ruoat, niillä pärjäisin seuraavaan kaupunkiin asti. Etsin vielä käsiini pokémonmunan etten vain unohtaisi sitä matkasta. Tarkastelin sitä hieman käsieni välissä, ikkunasta tulevien aamu auringon säteissä saatoin erottaa jotain niin pysäyttävää. Kuori oli niin ohut että pystyin erottamaan sen sisällä olevan pokemonin siluetin. Sikiöasentoon käpertyneenä kuoren alla oli jokin neljä tassua ja pörröisen hännän omaava pokémon, sen pitkähköt korvat olivat painuneet sen niskaa vasten.

”Olen aika varma, että tuo on eevee”, säpsähdin rajusti kun kuulin Michaelin äänen takaani, hän oli ilmestynyt jostain kodinhoitohuoneeseen taakseni.
”Mistä oikein tiedät, en minä ainakaan osaisi vielä tästä sanoa mitä tuolla sisällä on”, kääntelin pokémonmunaa käsissäni.
”Se on normaalityypin muna ja siluetti vastaa hyvin paljon eeveen ulkomuotoa, voisin lyödä vaikka vetoa siitä”, Michael sanoi ja näin hänen kasvoillaan ensimmäistä kertaa sinä päivänä pienen hymyn.
”Noh, sinähän se tietävämpi näissä asioissa olet, minä kun olin niin kovin ’tunnollinen’ kouluaikaan”, naurahdin vastaukseksi.
Pujotin pokémonmunan sille tarkoitettuun pussukkaan ja suljin pussin suun huolellisesti, kaikki tarvittava oli nyt pakattu.
”Tuota se eilinen… ei muistella turhan pahalla, anteeksi että olen ollut vaisu tänään, todellisuudessa vain minulle tulee hiukan ikävä sinua”, Michael sanoi minulle hieroen niskaansa.
”Täytyy myöntää että niin minullakin sinua, minulla on kuitenkin ollut niin mukavaa viime päivinä täällä sinun luonasi… mutta minun täytyy jatkaa matkaani ja jos et aio tulla mukaani, niin emme taida nähdä aivan hetkeen”, vastasin hänelle huokaisten, Michaelin ilme vakavoitui taas.
”Tiedät kyllä miksi en voi tulla mukaasi..”
”Olen pahoillani siitä, ymmärrän kyllä…”, huoneen valtasi sen sanottuani vaivaantunut hiljaisuus.

”Löysin lääkekaapista vielä vastamyrkkyä ja parannussuihkeita, saatat tarvita niitä matkallasi. Tarvitsetko vielä muuta?”, hiljaisuuden rikkoi Erican lempeä ääni, joka kuului kodinhoitohuoneen oven suulta.
”En tarvitse, olette muutenkin auttaneet minua jo aivan liikaa, en tiedä kuinka voisin kiittää teitä”, vastasin hänelle ottaen vastaan hänen antamat lääkkeensä ja laitoin ne laukkuuni.
”Ei tarvitse kiittää, pitäähän sinun saada hyvät eväät tulevaa matkaasi varten”, Erica sanoi hymyillen.
En osannut muuta kuin hymyillä hänelle takaisin ja puikahtaa hänen ohitseen keittiön kautta eteiseen, Erica ja Michael perässäni. Puin takkini, sekä kenkäni hitaasti päälleni ja huikkasin olohuoneessa growlithen kanssa loikoileville Charmanderille ja Axew’lle, jotka tulivat yllättävän kuuliaisesti luokseni, otin molemmat pienen neuvottelun jälkeen poképalloihinsa. Nostin takkini naulasta, ja puin sen päälleni. Napsautin vyön kiinni lanteilleni, nostin laukun olalleni ja katsoin Ericaa ja Michaelia.
”Kiitos oikeasti todella paljon, teistä molemmista on ollut todella iso apu minulle, enkä olisi selvinnyt ilman teitä. Toivon kaikkea hyvää teille”, sanoin niin kiitollisen kuuloisena kuin vain suinkin voin, sitä kiitollisuutta mitä heitä molempia kohtaan sillä hetkellä tunsin, ei voinut pukea sanoiksi.
”Hyvää matkaa, toivottavasti pääset pian perille Tallgrass Cityyn”, Erica sanoi kasvoillaan jälleen se lempeyttä huokuva ilme, Michael hymyili myötäillen.
”No minä tuota… taidankin sitten lähteä tästä, toivottavasti vielä tapaamme”, sanoin ja käännyin samalla avaamaan eteisen ovea.
”Samaa toivomme mekin”, Michael vastasi katsoen minuun jokseenkin merkitsevästi.
”Hei sitten”, avasin oven heidän vastauksen saattelemana, molemmat jäivät vilkuttelemaan ovelle perääni, kun askelsin poispäin.

En ehtinyt kovinkaan kauas Leaf townin keskustasta, kun kuulin takaani tutun äänen joka sai minut seisahtumaan.
”Freya odota!” Michaelin puuskuttava ääni kantautui korviini.
Käännyin ympäri ja näin miehen juoksemassa vähän matkan päässä, hän tuli luokseni puuskuttaen.
”Huhhuh…tuota..odota kun vedän vähän henkeä..Niin haluan antaa sinulle tämän, saatat ehkä tarvita sitä vielä”, hän sanoi hengästyneenä ja kaivoi taskustaan sinisen kirkkaan kiven, ojentaen sen käteeni.
”Mikä tämä on”, kysyin tarkastellen kiveä kädessäni.
”Se on water stone, löysin sen puron pohjalta lähimetsästä yhtenä päivänä, minulla ei ole sille käyttöä, joten sinä saat sen”, hän vastasi.
”Kiitos, tämä voi tulla ehkä tarpeeseen”, sanoin ja työnsin kiven laukkuuni.
Hyvä että olin ehtinyt edes vetää laukkuani takaisin selkäpuolelle, Michael kaappasi minut halaukseen yllättäen varoittamatta.
”Pidä itsestäsi huolta Freya”, hän sanoi hiljaa ja päästi minut otteestaan. Olin niin häkeltynyt että en osannut heti vastata hänelle vaan jäin tuijottamaan häntä hämmentyneenä.
”Samoin sinä Michael”, sain lopulta sanottua vaivoin.
Tämän jälkeen Michael kääntyi ja lähti kävelemään poispäin, välillä vilkuillen kuitenkin olkansa ylitse. Seisoin vain paikoillani mitäänsanomattomana, tuntui kuin olisin jähmettynyt niille sijoilleni. Viimein sain kuitenkin otettua itseäni sen verran niskasta kiinni että lähdin kävelemään poispäin Leaf townista, vilkaisin kerran olkani ylitse vain nähdäkseni miehen vielä viimeisen kerran. Katseemme kohtasivat juuri ennen kuin Michael katosi kaupungin talon nurkan taakse, pois näkyvistäni. Käänsin katseeni takaisin edessäni siintävään metsään, ja sen reunamilta alkavaan leveään polkuun. Miksi nämä jäähyväiset tuntuivat niin vaikeilta, emmehän edes tunteneet kunnolla toisiamme?

Kuljin pitkin reitti kakkosen nuoskaista polkua, lumi oli alkanut jo sulamaan paikka paikoin myös puiden alta, ja siellä täällä saattoi erottaa paljasta maata. Metsä tuntui olevan silti keskitalven jälkeen uninen, sillä en erottanut juurikaan villien pokémonien liikehdintää ympärilläni. Mielessäni myllersivät lähinnä loputtomien kysymyksien sumat. Päällimmäisenä ne liittyivät Michaeliin, miksi ihmeessä olin käyttäytynyt niin, en yleensä avautunut ventovieraille tuosta vain, aivan järjetöntähän se oli. Mutta toisaalta, ehkä kyseessä oli vain prinssi pelastaa prinsessan asettelu, jonka vuoksi erehdyin luulemaan että olin muka jotenkin kiinnostunut Michaelista, mutta semmoinenhan oli vain pikkutyttöjen satuilua. Karistin ajatukset pois mielestäni, minun kuului keskittyä nyt päätavoitteeseeni, tähän matkaan jonka olin aloittanut Devonin kanssa siitä hetkestä kun tunsin sen kanssa oudon yhteyden Mimosan labrassa. Ja välitavoite siinsi hyvin kirkkaana mielessäni, ilmoittautua pokémonliigaan Tallgrass cityssä ja haastaa Kinoko. Se kuulosti paljon selkeämmältä kuin tällaisten ”suhdesoppien” selvittely, ja siihen aioin nyt pyrkiä.

Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen päätin laskea Devonin ja Kiban ulos palloistaan, saisivatpahan nekin hieman verrytellä vielä itseään ennen ensimmäistä salia. Devon syöksähti heti etäämmäksi edelle talsimaan, tyypillisesti. Kiba juoksi sen perässä, yrittäen pysyä mukana parhaansa mukaan. Devon oli kuitenkin päättänyt olla taas oma kivikova kovis itsensä, ja sivuutti Kiban lähes täysin huomiotta, todennäköisesti siksi että oli kärttyinen edelleen omasta tappioputkestaan kun taas Kiba oli voittanut oman ottelunsa. Minulla oli myös tunne että Devon syytti itsensä sijaan minua häviöstään, mutta en jaksanut alkaa saarnata sille sen tottelemattomuudesta. Charmander tosiaan oli aloituspokémoniksi erityisen hankala tapaus, kuten Mimosa oli sanonutkin, ja sen olin todella huomannut jo aivan muutaman päivän aikana, ei tainnut olla takana sellaista ottelua, jossa Devon olisi täysin luottanut minuun, kun vain olisin tietänyt mistä tämä ongelma johtui. Syy tosin saattoi olla minussa itsessäänkin, Michael oli kertonut minulle kouluttajan ja pokémonin välisestä yhteydestä ottelussa, pelkästään pokémonin voima ei ollut ratkaiseva tekijä, vaan myös kouluttajan. Jos kouluttaja on epävarma, silloin myös pokémon on. Mutta tästäkin huolimatta charmanderin käytös oli poikkeavaa, aloituspokemonienhan kuului olla luonteeltaan kuuliaisia, toisin sanoen helppoja tietämättömille ja epävarmoille aloittelijoille, niin kuin minulle. Devon oli kaikkea muuta kuin kuuliainen, se oli aivan järkyttävä jääräpää kauniisti sanottuna siis. Olihan sen käytös toki muuttunut hiukan myöntyväisemmän suuntaan joen tapahtumien jälkeen, mutta silti se oli sulkenut itsensä minulta.

Pysähdyimme lepäilemään jokusen ajan päästä, metsä ei todellakaan ollut yhtä pieni kuin se joka erotti Charcha townin Leaf townista. Silti koko matkan aikana emme olleet nähneet juuri ainoatakaan pokémonia, muistaakseni ehkä yhden pidgeyn joka oli tarkkaillut meitä varovaisen matkan päästä. Vaikka en villien pokémonien käytöksestä juuri paljoa tiennyt, sen vain tuntui niin oudolta. Johtuikohan se kenties juuri talvesta joka ei ollut vielä aivan ohitse? Olivatko suurin osa tämän metsikön lajeista vielä talvehtimassa omissa piiloissaan? Asiasta oudompaa teki myös Devonin ja Kiban käytös, ne olivat jostain syystä hermostuneemman oloisia kuin tavallisesti, aivan kuin ne olisivat tienneet jotain mitä minä en tiennyt. Metsä tosiaan oli aivan liian hiljainen.

Kiljaisin äänekkäästi kun kasa lunta tippui yläpuolellani olleen puun oksalta suoraan niskaani. Katsoin äkäisenä ylös puihin nähdäkseni syyllisen siihen että sillä hetkellä selkääni pitkin valui jääkylmä noro vettä. Muutaman puun päässä erotin oksilla hyppivän vihreän apinamaisen pokémonin, se hyppi minkä jaloistaan pääsi oksalta toiselle, hyvin hätäisesti äännellen. Kaivoin nopeasti pokédexin esiin, jolla ehdin juuri osoittaa kyseistä pokémonia, kone tallensi pokémonin tiedot ja alkoi puhua; ”Pansage, ruohoapina-pokémon. Pansage asuu syvällä metsissä, se on hyvä etsimään marjoja joita se kerää kaikkialta”.
Mikähän kyseisellä pansagella oli ollut hätänä, sillä oli ollut selkeästi hoppu, aivan kuin se olisi paennut jotain. Olin säikähtää uudestaan kun pokédexini alkoi puhua pajattamaan uudestaan; ”Beedrill, myrkkyampiais-pokémon. Beedrill on erittäin tarkka alueestaan. Kenenkään ei tulisi koskaan lähestyä sen pesää- tämä on oman turvallisuuden vuoksi. Ärsyttäessä ne hyökkäävät raivokkaana parvena”. Valitettavasti olisin tunnistanut kyseisen pokémonin ilman esittelyäkin, olin aina pelännyt juuri tuota pokémonia varsinkin villinä.

Näin pienen vilahduksen kyseisestä pokémonista puiden lomassa, se tuli vauhdilla meitä kohti. Juuri tuota pansage varmaan oli karkuun mennytkin.
”Devon, Kiba, juoskaa ja aivan helvetin lujaa!” huusin molemmille pokémoneille, mutta Devon ei hievahtanutkaan vaan jäi odottamaan beedrillin lähestymistä paikoilleen. Kaikista hetkistä tuo jääräpää päätti valita juuri tämän temppuilulle.
”Devon älä aloita taas tuota mahtailua vaan ala tulla!”
Charmander ei ottanut sanojani kuuleviin korviinsa vaan lähti hyökkäämään beedrilliä kohti, alkaen muodostaa emberiä kidastaan. Charmander syöksi pieniä tulisia palloja kohti beedrilliä, beedrill sai niistä osuman itseensä, pokémon muutti kurssiaan ja keskittyi sillä sekunnilla täysin Devoniin, se oli tainnut suututtaa beedrillin, joka kiukkuisesti lähti lentämään kohti charmanderia. Beedrill siirsi pistimensä osoittamaan suoraan kohti Devonia, joka kuitenkin sai väistettyä iskun ja iski scratchilla beedrilliä, saaden tämän putoamaan maata vasten. Pokémon nousi kuitenkin nopeasti siivilleen ja pisti lähelle jäänyttä Devonia pistimillään rajusti fury attackilla useita kertoja. Charmander huudahti kivuliaasti, mutta iski beedrilliä uudestaan emberillä häntänsä avulla tällä kertaa, sinkoamalla siitä tulisia kipinöitä heilauttamalla sitä. En edes yrittänyt puuttua asiaan aivan periaatteen vuoksi, Devon itse oli kerjännyt hankaluuksia, mutta pelastaisin sen kyllä viime hetkellä jos tilanne menisi pahaksi. Näytti kuitenkin siltä, että Devon pärjäsi yllättävän hyvin beedrillille, joka oli miltein jo luovuttamassa selkeästi.

Olin itsekin niin keskittynyt seuraamaan ottelua että en huomannut lähestyvää uhkaa, Kiba huomasi ja alkoi hätäisesti ääntelehtiä vieressäni. Käänsin katseeni hieman sivummalle ja silmiini osui suorastaan kauhistuttava näky. Melkein tusinan verran noita samaisia pirulaisia oli tulossa suoraan meitä kohti jonkin matkan päässä, Devon ei ollut myöskään huomannut niitä ollessaan niin keskittynyt yhteen beedrilliin, jolle se teki juuri viimeisen iskunsa emberillä, häätäen tämän pois. Charmander kääntyi ylpistyneenä meitä kohden, mutta sen ilme valahti hetkessä aivan toiselle tasolle. Pansagen pakeneminen taisikin johtua tästä parvesta ja tuo ensimmäinen beedrill oli vain ollut parven nopein lentäjä, myös kaikkien muiden ruohopokémonien mysteerisen uupumisen syy taisi selvitä. Beedrillit olivat kyllä heränneet talviunilta, ja ne olivat vihaisia. Hyvin vihaisia.
”Nyt typerys jos et ala juosta niin hirtän sinut!” ärähdin Devonille, joka ihme ja kumma otti jalkoihinsa liikettä mukisematta ja lähti juoksemaan minkä jaloistaan pääsi minun ja Kiban kanssa.

Yritimme juosta niin kovaa kuin pystyimme mutta liukas nuoskalumi hidasti meitä, beedrillit olivat myös siipiensä vuoksi paljon nopeampia. Osa niistä oli onneksemme tainneet kääntyä takaisin vahtimaan pesää, mutta perässämme oli siltikin aivan liikaa niitä, emme pärjäisi niille, tai jos pärjäisimme niin hyvin pienellä todennäköisyydellä. Samassa tunsin kuinka lumi petti altani ja jalkani upposi puolen metrin syvyiseen kiven koloon, joka oli olut lumen peitossa, kirosin äänekkäästi ja yritin riuhtoa jalkaani irti kolosta mutta turhaan, kenkäni oli luiskahtanut pahimmillaan kivien väliin enkä saanut sitä pois. Devon ja Kiba eivät ensin huomanneet paetessaan mitään, mutta lopulta Kiba taisi kuulla kiroiluni kun yritin saada itseäni pois pinteestä. Beedrillit olivat aivan liian lähellä minua, aloin huutamaan entistä kovempaa pelon sekaisen kauhun vallassa. Kiba kääntyi kannoiltaan ja lähti juoksemaan takaisin päin auttamaan minua, Devon epäröi ensin, mutta kääntyi lopulta Kiban perään.
”Älkää hölmöt tulko tänne, beedrillejä on liikaa teille!” yritin saada niitä kääntymään takaisin mutta molemmat jatkoivat juoksemistaan luokseni. Tunsin polttavaa kipua siinä samassa, kun yksi beedrilleistä kävi kimppuuni pistimiensä kanssa, yritin huitoa sitä parhaani mukaan pois, mutta turhaan, sitä ei käteni paljoa hätistänyt, mistään pienestä ötökästä kun ei valitettavasti ollut kyse.

Yritin kestää kivun parhaani mukaan, mutta tunsin kuinka poison stingin myrkky levisi laajemmalle alueelle pistos kohdasta aiheuttaen enemmän säteilevää kipua, pian sain iskun toisesta piikistä, kimpussani oli jo toinen beedrill. Yritin epätoivoisesti saada niitä pois kimpustani, mieleni olisi tehnyt alkaa itkeä, niin tuskaiselta niiden pistokset tuntuivat kehossani ja beedrillejä kerääntyi vain enemmän ympärilleni. Siinä samassa yhteen beedrilleistä osui kuumia tulipalloja ja kaksi muuta saivat tuplaiskut axewn hohtavista kynsistä, saaden ne perääntymään luotani, loputkin beedrilleistä keskittyivät nyt kahteen pieneen tarmoa uhkuviin pokémoniin jotka olivat hyökänneet niiden kimppuun. Ne surisivat entistäkin äkäisemmän kuuloisina.

”Ei! Menkää pois nyt heti kun vielä voitte!”, huusin ja riuhdoin jalkaani irti kiven kolosta, mutta en vieläkään saanut itseäni pois loukosta.
Devon ja Kiba seisoivat selätysten parvi beedrillejä pistimensä valmiina iskuun, näky oli kaikkea muuta kuin silmiä hivelevä. Jopa Devon näytti nyt kuitenkin yhteistyökykyiseltä Kiban kanssa, molempien lähtiessä kuin yhteisestä päätöksestä lähimpänä olevien beedrillien kimppuun. Devon hyppäsi ja kiepsahti ilmassa, huitaisten samalla tulisella hännällään emberillä beedrilliä, axew taasen turvautui dragon ragen voimaan ja sai iskettyä sillä useampaan beedrilliin. Muutama beedrill perääntyi ilmeisesti huomatessaan tuli- ja lohikäärmepokémonin olevan vastassa, mutta niitä oli edelleen viisi axewn ja charmanderin kimpussa. Beedrillit iskivät terävillä pistimillään vuorotellen Devoniin ja Kibaan, milloin poison stingillä, milloin fury attackilla ja twinneedlellä.  Heitin raivoisasti beedrillejä lumipalloilla, kivillä, oksilla, yleensä kaikella mikä käsiini maasta sattui, yrittäen karkottaa niitä pois pokémonieni kimpusta, mutta ne eivät edes huomioineet minua, eivätkä lumipallot niitä näyttäneet pysäyttävän.

Pokémonit yrittivät parhaansa mukaan puolustaa itseään ja hyökätä aina tilaisuuden tullen, mutta nämä jäljelle jääneet beedrillit olivat parven vahvimpia, eivätkä näyttäneet väsyvän ollenkaan väistellessään Devonin ja Kiban hyökkäyksiä. Minun pokémonini sen sijaan alkoivat silmin nähden väsyä, kaksi yhtä vastaan oli niille liikaa ja sen lisäksi yksi beedrill hyökkäili molempien kimppuun vuorotellen. Kiban jalat tärisivät jo sen yrittäessä saada dragon ragea vielä tehtyä, mutta se ei saanut aikaan kuin pienen sinisen liekin ilmoille. Axew’n voimat alkoivat olla loppuun kulutetut, se myös oli ilmeisesti myrkyttynyt poison stingistä, sillä sen kunto huononi silmissä entisestään. Kiba alkoi horjua, eikä se kestänyt enää kun kaksi beedriliä iski siihen yhtä aikaa twinneedlellä, sen silmät pyörähtivät ympäri ja axew tuupertui lumiseen maahan hengittäen kiivaasti.
”Kiba ei!”, en kestänyt katsoa sitä, näky oli aivan hirveä kun beedrillit iskivät jopa jo maassa olevaa axweta.
Otin samantein poképallon vyöltäni ja otin axew’n takaisin ettei se kärsisi enempää, yritin myös ottaa Devonin pois taistelukentältä palloonsa, mutta se tuli samontein ulos sieltä, eikä suostunut menemään takaisin. Charmander ei halunnut luovuttaa, sen luonne ei antanut sille periksi vaikka melkein sen kaikki energia oli kulutettu loppuun. Ehkä se ajatteli whirlipeden tapaan voittavansa myös nämä ötökkätyypin pokémonit. Devonin voimat alkoivat hiipua, sen tehdessä emberiä ja scratchia vuorotellen minkä ehti beedrilleihin, osa iskuista alkoi mennä jo ohi Devonin keskittymisen heiketessä väsymyksestä. Se huohotti raskaasti, mutta yritti silti näyttää uhkaavalta beedrillien silmissä, koristen vihaisena niille. Se oli jo hyvin väsynyt, mutta oli onnistunut saamaan toisen kimpussaan olleista beedrilleistä perääntymään. Neljä jäljellä, mutta edelleen ne olivat liikaa viimeisillä voimillaan ottelevalle charmanderille.

Devon hoippui paikoillaan, sen tulihyökkäykset olivat menettäneet tehonsa, ja sen hännänpään liekki oli pienentynyt puoleen normaalista koostaan. Beedrillit eivät silti antaneet armoa sille tippaakaan, vaikka emme olleet edes koskeneet niiden pesään, saati nähneet sitä, ne puolustivat sitä raivoisasti joka ikiseltä metsässä kulkevalta olennolta. Katsoin Devonin voimien olevan jo niin lopussa, että se saattaisi pysyä lopulta pallossaan jos ottaisin sen turvaan sinne, ennen kuin beedrillit lävistäisivät sen pistimillään. Sininen valo imaisi charmanderin napin painalluksesta pallon sisään juuri ennen kuin beedrillit ehtivät iskeä siihen, eikä se enää yrittänyt tulla ulos, sen voimat olivat loppuun kulutetut. Työnsin pallon tiukasti vyölleni, tietäen jo mitä olisi seuraavaksi edessä. Jäljelle jääneet beedrillit kiinnittivät huomionsa taas minuun, ainoaan sen hetkiseen uhkaan joka oli niiden näkökentässä. Yritin huutaa apua niin kovaa kuin pystyin, mutta kukaan ei kuulunut vastaavan, oma kaikuni vain. Jos kukaan ohikulkija ei huomaisi ahdinkoani, beedrillit iskisivät minuun niin pitkään että lopettaisin liikkumiseni. Aika tuntui hidastuneen, beedrillien lähestyessä taas minua. Suljin silmän ja tunsin kuinka kyynel vieri kylmää poskeani pitkin alas. Valmistauduin tuntemaan kipua jota en ollut koskaan elämässäni tuntenut.
Valmistauduin siihen että vaipuisin tiedottomana hankeen.
Ja siihen että en ehkä enää nousisi siitä ilman toisen apua ylös.


Oma kommentti

Huuh VIHDOINKIN! Pelkäsin ensin tämän jäävän huomattavasti lyhyemmäksi kuin edelliset tarinani, mutta sain kuin sainkin sittenkin melkein 19 000 merkkiä aikaan eikä tehnyt tiukkaakaan xd Minusta tuntui että olisin pystynyt ehkä parempaankin sisällön suhteen, mutta ehkä pitkä tauko on vaatinut veronsa (ja deadlinen siintäminen edessä), en tiedä näkyykö se erityisemmin kirjoitusasussa, toivottavasti ei (mutta jos näkyy niin sano ihmeessä että voin tarttua asiaan). Tähän tarinaan oli vaikeaa saada idean tynkää ensin aikaiseksi, koska ajatukseni pyörivät jatkuvasti vain tämän jälkeisessä tarinassa, johon sitten ideaa vasta löytyy kunnolla. Toivottavasti kuitenkin kelpaa lukemiseksi, laita vain Cinna kunnon arvostelua tulemaan niin pääsen kiinni tähän Vihellyshommaan taas :>
Ja muistutan jälleen seuraavien esineiden olemassa olosta; Devonin lucky egg ja itemfinder. (ja sitten se amulet coin jos toive toteutui...)
 

Ainiin ja onkos se nyt niin, että munukka kuoriutuu seuraavassa vai sitä seuraavassa tarinassa? :3

©2019 Ноιтоsινυ •• Єlυѕινє - suntuubi.com