Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

7 :: Unimaailma


Oli kylmää ja pimeää, hiljaisuus häilyi elottoman näköisen olennon ympärillä. Devon makasi jäistä, rosoista pintaa vasten silmät hiukan raollaan, hän tunsi kuinka lumihiutaleet laskeutuivat hänen päälleen pehmeästi, muttei jaksanut avata silmiään kokonaan. Charmander tunsi itsensä niin uupuneeksi, väsyneeksi ja lyödyksi. Missä hän oli? Devon avasi silmiään enemmän, muttei nähnyt juuri mitään edessään, vain pimeyttä ja ne yksittäiset lumihiutaleet jotka leijailivat hiljalleen alas. Hän kuuli etäisiä ääniä jostain kaukaa.
”Halusin vahvemman charmanderin…”, kuului pojan ääni jostain taustalta.
Hän nousi hitaasti ylös hatarille jaloilleen, koittaen nähdä pojan joka oli sanonut ne sanat.
”Miksi sinä et tottele minua…” toinen häilyvä ääni sujahti Devonin korvan vierestä, kadoten pimeyteen, saaden hänet säpsähtämään paikoillaan.
”Typerä charmander, vaihdan sinut parempaan!” ensimmäisen pojan huuto kuului aivan hänen edestään yläpuolelta, mutta hän ei nähnyt mitään.
Nuo äänet, Devon tunsi niistä jokaisen. Jokainen niistä oli ääni hänen menneisyydestään. Charmander perääntyi, mutta jää hänen allaan ratisi pahaenteisesti, pakottaen hänet pysymään paikoillaan.
”Miksi et kuuntele minua!” kuului hänen vierestään vihaisen pojan ääni.
Devon värisi paikoillaan ja kyyristyi alas, suojaten itseään käpälillään.
”Olkaa hiljaa jo… miksi ette ymmärrä minua…”, hän mutisi itsekseen.
”Olet hyödytön!” raivostunut ääni syöksähti hänen lävitseen saaden Devonin kaatumaan jäistä pintaa vasten.
”Olkaa hiljaa!” hän huusi niin kovaa kuin pystyi pimeyteen, äänien sekamelska sen kuin vain koveni kovenemistaan, tehden charmanderin hulluksi. Kylmyys ja pimeys tuntuivat vain kietoutuvan entistä tiukemmin hänen ympärilleen, hänen yrittäessään kamppailla noita ääniä vastaan.

 ”Tiedän sinun olevan erityinen ja niin tiedät sinä itsekin, olet tulisielu niin kuin tuollaisen pokémoninkin kuuluu olla”, hän kuuli kaikkien niiden äänien takaa paljon rauhallisemman, tutun äänen.
Devon käänsi katseensa tuon vaimeahkon äänen suuntaan, ja näki kuun valon leviävän siinä kävelevän olennon mukana, tähdet alkoivat syttyä yksi kerrallaan mustalla taivaan kannella.
”Olet kuin liekki joka varoittaa koskemasta itseensä polttamalla liian lähelle uskaltautuvan”, rauhallinen ääni lähestyi ja vahvistui tuon valon mukana, saaden nuo loukkaavat sanat perääntymään kauemmas.
”Hyvä on. Charmander, tästä lähtien olemme kumppaneita!” Devonin sisällä värähti, sehän oli Freyan ääni!

Pahat äänet pakenivat hänen kuulonsa ulottumattomiin, antaen hänelle lopultakin rauhan. Hän pystyi nyt keskittymään tuohon hiljalleen pimeyden lävitse kulkevaan pieneen hahmoon. Kuun valo levittäytyi nyt koko jäisen aukean ylle, ja tuhannet ja taas tuhannet tähdet kaartuivat jään yläpuolelle. Devon saattoi nyt erottaa hahmon paremmin, se oli hänellekin tuttu pokémon, yksi tulipokémon starttereista, cyndaquil. Cyndaquil asteli Devonin luokse määrätietoisesti, pysähtyen tämän eteen.
”Olet mitä luultavimmin Devon, olenko oikeassa?” Cyndaquil kysyi ystävällisesti charmanderilta.
”Kyllä minä olen, mistä tiedät nimeni?” Devon vastasi hämmentyneenä.
”Olemme odottaneet sinua, tule mukaani”, Cyndaquil sanoi kääntyen takaisin sinne mistä oli tullut.
Devon epäröi hetken aikaa ja otti muutaman varovaisen askeleen jäällä, se ei enää ratissut hänen allaan. Devonilla ei ollut aavistustakaan siitä missä hän oli, joten hän päätti seurata tuota vierasta cyndaquilia.

Devon kiirehti cyndaquilin rinnalle liukastellen kirkkaalla jäällä.
”Missä hitossa oikein olen? Ja mitä ne kaikki äänet oikein olivat?” hän kysyi cyndaquililta katsellen yläpuolella loistavaa tähtitaivasta ja sen kahta kuuta.
”Olet unimaailmassa, ja ne äänet, joita kuulit, olivat menneisyytesi ääniä, kuten varmasti tunnistit. Ensimmäiset olivat pahoja muistoja ja ne karkottavat olivat hyviä”, cyndaquil vastasi hänelle.
”Näen siis unta?”
”Kyllä vain sherlock, näet unta. Tämä vain ei ole aivan tavallista unta, olet täältä tietystä syystä”, cyndaquil sanoi pitäen katseensa edessäpäin.
”Mistä syystä?”, Devon tunsi olevansa täynnä kysymyksiä.
”Saat tietää kyllä, jutellaan enemmän, kunhan olemme päässeet rouvan luokse”, cyndaquil vastasi jättäen Devonin hämilleen.
Rouvan luokse?

Maa alkoi sulaa pokémonien alla mitä pidemmälle he matkaansa jatkoivat, jokainen cyndaquilin askel alkoi myös sulattaa jäätä ympäriltään, paljastaen routaisen maan alta vihreää kasvillisuutta. Kuu väistyi taivaalta hiljalleen nousevan auringon tieltä, joka pilkotti loputtoman kaukaisen taivaanrannan reunalla, sen oranssi hehku sai lumen sulamaan heidän ympärillään nopeammin. Auringon valo paljasti mahtavat vuoret lännessä ja suuret, tiheät metsiköt idässä. Devon ja cyndaquil astelivat ruohikkoisen, hyvin laajan niityn lävitse, joka oli paljastunut lumen ja jään alta, takanapäin siinsi kristallin kirkas järvi, josta Devon oli itsensä löytänyt.
”Minunko mieleni tämän paikan on luonut?” Devon hämmästeli katsellen kaikkea sen valon paljastamaa maisemaa.
”Osakseen kyllä, unimaailman pohja on kuitenkin tavallista unta vankempi, ei ihan yhtä alituiseen muuttuvaa”, cyndaquil vastasi.
Lempeä tuuli puhalsi etelästä, se sai niityn ruohikon seasta paljastumaan tuhannet sulkeutuneet kukkien nuput. Hieman kovempi tuuli puhalsi vielä kerran niityn ylitse, saaden jokaisen noista nupuista aukeamaan vireen mukana, niiden tuoma väriloisto oli mykistävä.

Devon suuntasi katseensa taivaalle, auringon kanssa samaan aikaan saattoi erottaa hieman himmeämmän, suuren kuun. Pienet valonsäteet tanssahtelivat alas taivaalta, lämmittäen hänen kuonoaan, Devon sulki silmänsä hetkeksi nautinnosta
”Varo ettet kävele päin…”, cyndaquil aloitti sanoen, mutta sulki suunsa äänekkään tömähdyksen myötä.
”…Ovea”, hän lopetti lauseensa naurahtaen katsoen nurmella makaavaa charmanderia, joka pölmästyneenä tuijotti eteensä ilmestynyttä puista estettä.
”Hetkinen niittyhän oli loputtoman pitkä, mistä tämä tönö keskelle kulkuväylää ilmestyi!?” Devon hyppäsi pystyyn ja käveli pienen talon nurkalle, kurkistaen sen laidan ylitse, takana olikin nyt sekametsä niityn sijaan, kuten myös heidän ympärillään. He olivat ilmestyneet keskelle metsää.
”Kuten sanoin, unimaailma on vakaampi kuin tavallinen uni, mutta kyllä sekin silti osaa muuttua hyvin nopeast. Olemme nyt perillä”, cyndaquil sanoi ja tepsutteli oven eteen. Hän koputti siihen käpälällään neljä kertaa ja jäi odottamaan. Devon tunsi pientä jännitystä sisällään, hänellä oli niin paljon kysymyksiä.

Pienen hetken kuluttua puinen ovi aukesi hiukan raolleen, ja sen välistä kurkisti nuorehkon näköinen nainen.
”Ajattelinkin että se olisit sinä, löysitkö vieraamme?”, hän sanoi cyndaquilille, aivan kuin ei olisi huomannutkaan Devonia tämän vieressä.
”Hieman hajamielinen kenties?”, charmander ajatteli vähän jopa loukkaantuneena.
”Tässähän tämä on vieressäni, Devon hän sanoo olevansa, joten uskoisin hänen olevan oikea charmander”, cyndaquil vastasi nyökäten Devoniin päin, saaden naisen siirtämään katseensa tähän.
”Ah, niinpä onkin, tulkaa ihmeessä sisään sitten, rupatellaan mieluummin mökin suojissa”, nainen sanoi avaten ovea enemmän, ja pyyhälsi sitten itse edeltä kullanruskeat pitkät hiuksensa hulmuten.
Cyndaquil viittoi entistä hämmentyneemmän Devonin perässään peremmälle taloon.

Nainen oli ehtinyt istahtaa jo pienen puisen pöytänsä ääreen, siemaillen nyt höyryävää teetä kupposestaan. Devon katseli ympärilleen ovelta, mökki muodostui hyvin pienestä nelisivuisesta huoneesta, mutta se oli jokseenkin kotoisan oloinen. Naisen takana seinustalla rätisi takkatuli ja mökistä löytyi lähes joka sivulta suuria kirjahyllyjä kaikkine papereineen ja opuksineen. Keskellä huonetta leijui jonkin näköinen valopallo lampun sijasta. Devon istuutui lähemmäs pöytää cyndaquilin kanssa pienille puupölkyille. Nainen ryysti edelleen teetään, hyvin keskittyneenä siihen, niinkin keskittyneenä että ei tainnut taaskaan oikein huomata cyndaquilia ja Devonia. Cyndaquil rykäisi äänekkäästi, saaden pienet liekit välähtämään selässään, mutta ne sammuivat samontein. Nainen säikähti niin, että oli pudottaa teekuppinsa lattialle.

”Ai, ai niin! Anteeksi olin hiukan ajatuksissani, minun on vaikeaa käsitellä montaa asiaa yhtä aikaa kun päässä risteilee niin monta erilaista unta eri pokémoneilta”, hän sanoi ryhdistäytyen tuolillaan ja laski tyhjän teekuppinsa pöydälle.
”Sinä siis olet se Devon, josta suojelija puhui minulle, ajattelin kylläkin sinun olevan hiukan tuota..noh suurempi, mutta en kyseenalaista suojelijaa. Saanen esitellä itseni, olen Uneksija, asun täällä unimaailmassa, ja toimin pokémonien unien tulkitsijana, auttaen suojelijaa työssään vahtia tätä paikkaa”, nainen esitteli itsensä.
”Hauska tutustua… luulisin niin”, Devon vastasi hänelle hiukan näreissään, vai että näytti hän tuon ’Uneksijan’ silmissä turhan pieneltä. Devon puhalsi äkäisen pienen savupilven sieraimistaan, murahtaen samalla.
”Ei tarvitse sentään kimpaantua hei, suojelija oli siis oikeassa temperamenttisen luonteesikin suhteen, ainakin olet siis oikea charmander”, Uneksija mutisi huomatessaan Devonin hieman kiehahtavan sanomisestaan.
”Kenestä hemmetin suojelijasta oikein puhut? Mitä hänellä on tekemistä minun kanssa? Miksi edes olen täällä?” Devon antoi kysymysten vain tulla ulos jotka olivat pyörineet hänen mielessään heti tähän paikkaan joutumisesta asti.
”Unimaailman suojelijasta, Cresseliasta, hän pitää huolta siitä, ettei unimaailmassa pääse tapahtumaan mitään kauheaa. Tosin olemme alkaneet olla hiukan ahtaalla täällä erinäisten tapahtumien vuoksi… Cresselia on valinnut sinut kouluttajasi kanssa auttamaan meitä, sillä teidän välillänne on hyvin hyvin harvoin nähty luonnollinen yhteys. Siksi myös olet täällä”, Uneksija vastasi, kaataen lisää teetä pöydällä olevaan kuppiinsa.

Devon yritti aukaista suutaan sanoakseen jotain, mutta hän oli täyttynyt juuri niin monella muulla uudella kysymyksellä, ettei hän osannut sanoa mitään.
”Siis hetkinen nyt, en tajunnut siltikään aivan kaikkea, miksi minun pitäisi auttaa teitä? Ja mikä ihmeen ’luonnollinen yhteys’?” Devon sai lopulta sanotuksi.
”Jokin on saanut unimaailman ja toisen todellisuuden, maallikkojen kielessä ’tuonpuoleisen’ rajan epävakaaksi, emme ole vielä varmoja mikä ja miksi. Tiedämme vain että ilmeisesti näihin tapahtumiin liittyen Cresselian vastakappale, Darkrai on seonnut jollain asteella päästään. Tarvitsemme apuasi, koska emme voi vaikuttaa tapahtumiin olevaisessa maailmassa, jossa te siis kuljette kouluttajanne kanssa. Uskomme, että kaikki tämä on lähtenyt liikkeelle sieltä käsin”, Uneksija selitti parhaansa mukaan jo aivan pyörällä päästään olevalle Devonille.
”Ja entä se luonnollinen yhteys?” Devon yritti edes jotenkin pysyä kärreillä tuon naisen selityksistä, aivan liikaa tietoa yhdelle unelle.
”Luonnollinen yhteys on näkymätön yhteys omistamattoman pokémonin ja ihmisen välillä. Yleensä yhteys syntyy vasta kokemuksien kautta, mutta luonnollinen yhteys syntyy heti tavatessa jo ennen kuin pokémon ja kouluttaja sitoutuvat yhteen poképallon kautta, kukaan ei ole osannut selittää miksi”, tällä kertaa pitkään hiljaa ollut cyndaquil vastasi Devonin kysymykseen.

Devon meni hiljaiseksi, oliko hänen ja Freyan välillä yhteys? Mutta se ei ollut mahdollista, hän ei koskaan voinut luoda minkäänlaista yhteyttä ihmisen ja itsensä välille. Hän oli saanut huomata sen siitä ensimmäisestä pojasta lähtien, joka valitsi hänet. Ja myös hylkäsi. Se poika, hän muisti edelleen hänen kasvonsa kuin eilisen päivän. Se poika ei ollut uskonut häneen, charmander ei ollut tarpeeksi vahva hänelle, hän halusi voimakkaamman pokémonin itselleen. Joten hän vaihtoi charmanderin pois jo miltein heti alkumetreillä, Devonin hävitessä ensimmäisen ottelunsa. Devon oli päättänyt sen jälkeen, ettei enää koskaan luottaisi ihmisiin, hän oli sulkenut itsensä täysin niiltä, jotta ei enää tulisi satutetuksi sillä tavalla.
”Tiedän, että menneisyytesi tapahtumat painavat sinua edelleen, Devon. Olen nähnyt myös sinun unesi ja suurimmassa osassa niistä kuulet aina yhä uudestaan ja uudestaan entisen kouluttajasi ääniä. Menneisyytesi vuoksi haluat näyttää itsellesi ja muille tyhmänrohkeilla tempauksillasi, että olet tarpeeksi vahva”, Uneksija sanoi Devonille.
”Hei mistä oikein tiesit mitä ajattelen!?” Devon ärähti, hän ei todellakaan pitänyt siitä jos tuo nainen luki kaiken lisäksi vielä hänen ajatuksiaankin!
”Tämä on sinun unesi, tiedän mitä tunnet ja ajattelet, halusit tai et”, Uneksija vastasi.

”Mieti nyt tarkemmin, Devon. Tunsitko tavatessasi Freyan jotain selittämätöntä, mitä et ollut ennen tuntenut?”, cyndaquil kysyi Devonilta kääntyen tämän puoleen.
Devon yritti epäluulostaan huolimatta miettiä oliko näin tapahtunut. Samassa hänen päässään alkoivat kaikua ne sanat jotka hän oli kuullut cyndaquilin saapuessa; ’ Tiedän sinun olevan erityinen ja niin tiedät sinä itsekin, olet tulisielu niin kuin tuollaisen pokémoninkin kuuluu olla’. Hänen mielessään piirtyi kuva Freyasta, joka käsi ojentuneena tuijotti häntä syvälle silmiin, hän muisti sen hetken kuin eilisen. Hän muisti, kuinka kun Freyan käsi kosketti hänen päälakeaan, oli hänen sisimmässään syttynyt jokin kauan nukuksissa ollut kipinä. Usko. Hän oli tuntenut sen oudon voiman sinä hetkenä, joka veti häntä juuri sitä ihmistä kohden. Se outo voima ja tunne olivat saaneet hänet lähtemään lopulta sen ihmisen mukaan, kaikesta menneiden tapahtumista huolimatta, saaneet hänet hyppäämään kohti Freyan heittämää poképalloa. Devon tunsi itsensä sanalla sanoen jopa tyhmäksi, miksi hän siis vastusteli Freyaa vaikka tämä oli selkeästi hyväksynyt hänet kumppanikseen? Miksi hän ei halunnut luottaa siihen ihmiseen kaiken senkään jälkeen mitä tämä oi tehnyt Devonin eteen?

”Menneisyytesi tapahtumat ja Freyan epävarmuus ja pelko tukkivat teidän välistä yhteyttä, eikä se pääse virtaamaan tarkoitetulla tavalla. Yhteys pääsee luonnolliseen tilaansa vasta kun olette sinut itsenne, ja ympäröivän maailmanne kanssa. Mutta kun yhteys pääsee täysiin voimiinsa, ei sitä katkaise enää mikään, siksi tarvitsemme teitä. Teitä ei voi erottaa”, Uneksija sanoi, ilmeisesti taas kuultuaan Devonin ajatukset.
”Se on myös toinen syy miksi kutsuimme sinut tänne, sinun tuli tietää tästä, että voit yrittää omalta osaltasi avata sitä yhteyttä. Sinun täytyy vain avata itsesi Freyalle täysin, ja luottaa häneen niin paljon, kuin koko sydämestäsi vain voit”, cyndaquil sanoi Uneksijan sanojen vahvistukseksi.
”Mutta… mutta en vain voi se tuntuu miltein mahdottomalta”, Devon vastasi painaen päänsä alas häpeissään.
”Kukaan ei ole sanonut sen olevan helppoa, mutta se on elintärkeää Unimaailman kannalta”, Uneksija sanoi.
Devon nosti päänsä pystyyn ja mietti asiaa tarkemmin. Miksi hänen edes pitäisi auttaa tätä mielikuvitusmaailmaa? Eihän se ollut edes hänen ongelmansa, jos joku ’Darkrai’ vähän siellä riehuisi.
”Voi Devon… kun vain tietäisitkin miten kytköksissä Unimaailma on teidän maailmaanne, voin taata, että jos nämä jo alkaneet tapahtumat pääsevät etenemään liian pitkälle, näkyvät seuraukset myös teidän maailmassanne asti… Se alkaa ensin vain painajaisilla, ja jatkuvat entistä todellisemman tuntuisilla painajaisilla, ne syrjäyttävät hyvät unet. Ja jos ’tuonpuoleisen’ raja pääsee liian hämäräksi, ei enää kukaan ole turvassa nukahtaessaan”, Uneksija pudisteli päätään ja huokaisi raskaasti.

”No miksi ette sitten valitse vain jotain charizard parivaljakkoa?! Itsehän sanoit että odotit minun olevan suurempi!” Devon hyppäsi seisomaan lattialle ja katsoi vihaisena Uneksijaa.
”Johan me selitimme, sinä ja Freya olette tällä hetkellä ainoita tarpeeksi nuoria joiden kohdalle on sattunut tuo luonnollinen yhteys, se ei ole mikään yleinen tapahtuma, etkö sinä hemmetti tajua sitä jo! Kaikki muut ovat joko kuolleet tai ovat liian vanhoja tällaiseen tehtävään!” samassa cyndaquil vastasi Devonin syytöksiin äreästi.
Devon meni hiljaiseksi, katsoen mitään sanomattomana cyndaquilia jonka silmät leimusivat nousseesta kiihkosta. Huone oli mennyt kokonaan hiljaiseksi. Vain takkatulen rätinä kuului taustalta näiden kahden tulipokémonin tuijottaessa toisiaan. Lopulta cyndaquil kääntyi äkäisenä poispäin Devonista.
”Noniin, koitetaan nyt viilentää niitä tunteita hieman… Mutta Devon, hän on oikeassa, olette Freyan kanssa ainoat tällä hetkellä joilla on toivoa onnistua siinä, ilman luonnollisen yhteyden tuomaa voimaa yritys on turhaa. Eikä Cresselia voi puuttua juurikaan tapahtumiin sillä hänen pitää vahtia Unimaailmaa”, Uneksija sanoi rikkoen hiljaisuuden.

Devonin sisällä myllersi, hän oli aivan halkeamaisillaan kaikesta siitä tiedosta. Miksi juuri hän jonka oli niin vaikea luottaa ihmisiin, oli tämmöiseen asemaan joutunut? Hän halusi vain jo herätä tästä unesta, hän ei osannut käsitellä kaikkea tätä näin nopeasti. Mitään sanomatta, hän kääntyi ovelle, ja juoksi ulos katsomatta taakseen.

Devon ei ehtinyt kovin kauas mökistä, kun huomasi, että maisemassa oli jotain outoa. Koko Unimaailma tuntui pysähtyneen, kaikkialla oli hiljaista. Ei hentoa tuulenvirettä, ei auringon paistetta, ei puiden huminaa tai ruohon kahinaa kuulunut. Taivas oli vain täynnä synkeitä, mustia pilviä, Minne ikinä hän katsoikin, näki hän vain varjoja ja hämärää. Aivan kuin yö olisi laskeutunut. Devon alkoi kuulla taas ääniä, kuiskauksia ympärillään. Ne samat äänet alkoivat taas lähestyä häntä, joita hän oli aiemmin kuullut.
”Tunnen pelkosi pieni olento, se on hyvin vahva…”, hän kuuli nyt kuitenkin vieraan, kylmän äänen viereltään.
Devon käänsi päätään nopeasti nähdäkseen kuka hänelle puhui, mutta hän ei nähnyt ketään. Pimeys alkoi syventyä entisestään hänen ympärillään.
”Olen nähnyt unesi, ne ovat täynnä tätä samaa ahdistusta ja pelkoa, se saa tuntemaan itseni niin voimakkaaksi. Kouluttajasi hylkää sinut Devon, tiedät sen itsekin. Ennemmin tai myöhemmin hän tekee huomatessaan miten heikko olet…”, ääni liisi pimeyden halki, jääden kaikumaan ilmaan.
Devon alkoi tuntea itsensä tosiaan pieneksi ja heikoksi kaiken sen pimeyden ja kylmyyden keskellä. Hän saattoi erottaa kaikki varjoja tummemman hahmon liukuvan pimeän halki.

”Älä kuuntele häntä Devon!” hän kuuli samassa cyndaquilin äänen, ja näki kuinka valoa ja lämpöä roihuavat liekit lähestyivät häntä, jotka paloivat sen selässä kirkkaina.
Cyndaquilin takana hän erotti Uneksijan juoksevan niin kovaa kuin kahdella ihmisen jalallaan pääsi.
”Häivy Darkrai hyvän sään aikana!” cyndaquil huusi raivoissaan, saaden pimeyden hieman hälventymään.
”Ah sinäkö taas, taidat olla eksynyt vähän väärälle puolelle maailmaa? Ottiko Uneksija sinut pikku lemmikikseen?”, kuului ilmeisesti Darkrain ääni aivan Devonin läheltä, joka sai charmanderin jähmettymään paikoillaan.
”Nyt se turpa kiinni!” cyndaquil syöksi tulisia palloja kohti ääntä päästessään Devonin lähettyville, varjo väistyi kauemmaksi.
”Oletko kunnossa Devon?” cyndaquil kysyi siirtyen samala Devonin viereen.
”Olen, luulisin ainakin niin… Kuka tai mikä tuo ääni on? Mitä se haluaa edes minusta?” Devon vastasi epäröiden katsoen pimeyteen.
”Se oli aiemmin mainittu Darkrai, hän on tunkeutunut Unimaailmaan etsimään sinua ja yrittää horjuttaa uskoasi Freyaan, älä missään nimessä kuuntele häntä”, Uneksija oli myös ehtinyt Devonin luokse.
”Hahhahha… Melkoisen pienen pelastajan olette itsellenne hankkineet turvaksi, säälittävä esitys”, kuului taas se kylmä ääni.
Devon katsoi äänen suuntaan, ja saattoi erottaa nyt sieltä paistavan sinisen silmän, varjoista alkoi muodostua selkeästi erotettava hahmo. Darkrai.

”Ärsytät Cresseliaa läsnäolollasi, jos et pian ala kaikkoamaan, häädämme sinut itse”, cyndaquil asettui uhkaavasti Darkrain eteen katsoen sitä suoraan silmiin.
”Uhkauksenne eivät minua pelota, Cresselian voimat heikkenevät täällä päivä päivältä, yö yöltä. Miksi hän muuten olisi päästänyt minut ohitseen tänne? Kertokaa toki se, hahhhaha”, Darkrai nauroi kolkolla, ilkkuvalla äänensävyllään.
”Nyt riitti… Uneksija, vie Devon turvaan täältä”, cyndaquilin selän liekit roihusivat nyt raivosta niin kirkkaina kuin voivat.
Sen liekit tuntuivat roihuavan niinkin kirkkaina, että Devonin silmiin häikäisi, näytti siltä kuin cyndaquil olisi suorastaan hohtanut. Sitten Devon ymmärsi mitä oli tapahtumassa, cyndaquil kehittyi! Mutta kirkas siluetti ei ottanutkaan cyndaquilin seuraavan muodon siluettia, vaan siitä kasvoi entistäkin isompi. Darkrai perääntyi silmin nähden paikoillaan. Kun kirkas valo hälveni, ei Darkraita vastassa enää seisonut pieni cyndaquil, vaan mahtava typhlosion.
”No juoskaa jo! Minä hoidan tämän tunkeilijan”, typhlosion ärjäisi ja lähti hyökkäämään kohti Darkraita.
”Tule Devon!”, Uneksija tarttui Devonin käpälästä kiinni ja veti tämän mukanaan pois päin jo täydessä voimassaan riehuvasta taistelusta.

Uneksija johdatti Devonin metsikön suojiin, jonne he jäivät tarkkailemaan turvallisen matkan päästä tapahtumia. Pimeys ei ollut enää siellä niin läpitunkematon, vaan metsikkö oli kuin tavallisena yönä, heidän ja kahden ottelevan pokémonin välissä oli kuitenkin sankka, musta usvaverho.
”Miksi emme auta typhlosionia!?” Devon yritti lähteä takaisin päin, mutta Uneksija esti häntä jonkinlaisella näkymättömällä esteellä.
”Darkrai haluaa juuri sinut, ja et ole vielä valmis kohtaamaan häntä”, Uneksija sanoi tuijottaen tiiviisti tapahtumia.
”Miksi hän edes on tuollainen? Miksi hän tunkeutuu Unimaailmaan?” Devon kysyi katsoen uhkaavan näköistä Darkraita, joka syöksi tummia aaltoja typhlosionia kohti.
”Emme tiedä miksi, Darkrai ei ole normaalisti tuollainen, hän ei ole pahansuopa vaikka painajaisten ruhtinas onkin. Kunpa vain tietäisimmekin mikä häneen on mennyt”, Uneksija vastasi huokaisten jälleen raskaasti.

”Mutta minulla on vielä sinulle yksi asia opetettavana kaikkeen tähän liittyen, tarvitset voimakkaita hyökkäyksiä kun se päivä koittaa”, Uneksija sanoi saaden Devonin huomion kiinnittyvän vihdoin itseensä kauempana riehuvan ottelun sijaan.
”Voitko sinä opettaa minulle muka hyökkäyksiä täällä? Miten se on mahdollista?” Devon katsoi kummastuneena Uneksijaa.
”Voin, koska pokémonienhan oppimat hyökkäykset lähtevät heidän mielestään, heidän sisältään. Ja mehän olemme osakseen sinun unessasi. Aion opettaa sinulle yhden maailmanne voimakkaimmista tulityypin hyökkäyksistä. Ainoa pokémon joka tiedettävästi osaa sen tällä hetkellä maailmassanne, on legendaarinen lohikäärmepokémon, Reshiram”, Uneksija selitti Devonille, saaden tämän ihmetyksen muuttumaan tahattomaksi innostukseksi.
”Minkä iskun siis?”
”Kyseisen hyökkäyksen nimi on blue flare. Seiso siinä paikoillasi, niin istutan hyökkäyksen sinuun”, Uneksija vastasi Devonille.
Devon teki työtä käskettyä ja jäi jännittyneenä odottamaan, kun Uneksija alkoi luoda pientä sinistä liekkiä käsiensä väliin. Hän vei sinisen liekin kämmenellään lähelle Devonin hännänpään liekkiä. Sininen tuli alkoi kiertyä Devonin hännän liekin ympärille, se peitti alleen muutamaksi sekunniksi keltaisen tulen, kunnes se ikään kuin imeytyi tämän sisään. Devon tunsi sisällään sen tapahduttua aivan erilaista poltetta, hän tunsi kuinka hänen sisäinen liekki paloi entistäkin voimakkaampana. Tunne sai Devonin hengittämään ulos pieniä liekkejä, saaden hänet tuntemaan itsensä polttavaksi roihuksi. Tunne oli pienelle charmanderille uskomaton.
”Voit käyttää kuitenkin kyseistä hyökkäystä vasta kun olet tarpeeksi vahva itse ja kun suhteenne Freyan kanssa on saavuttanut tietyn tason”, Uneksija sanoi lopetettuaan, saaden Devonin innostuksen hieman latistumaan.

Äkkiä Uneksija lyyhistyi elottomaksi niille sijoilleen, Devon valpastui sillä sekunnilla tarkkailemaan ympäristöään, pimeys oli saartanut heidät heidän huomaamattaan.
”Heikko, niin heikko”, kuului Darkrain kylmä ääni.
Devon yritti katsoa sinne missä äsken typhlosion ja Darkrai olivat otelleet, mutta ei nähnyt typhlosionia enää missään.
”Mitä teit typhlosionille!” Devon ärähti vihaisesti Darkraille.
”Sen ei luulisi olevan sinun huolesi, huolehtisin sinuna ennemmin omasta tilanteestasi, olet nyt täysin vailla suojaa, aivan yksin”, Darkrai vastasi uhkaavana, lähestyen äänettömästi lipuen Devonia ja tämän vieressä makaavaa Uneksijaa.
Devon ei nähnyt tällä kertaa pakopaikkaa, pimeys kietoutui tiukemmin heidän ympärilleen, pitäen otteessaan. Devon ei voinut liikkua, hän tunsi itsensä kahlituksi siihen paikkaan.
”Taidat epäonnistua tehtävässäsi jo ennen kuin se ehtii alkaakaan”, Darkrai nauroi taas sillä kylmällä äänellään.

Devon kuitenkin alkoi tuntea kuinka näkymättömät kahleet alkoivat hellittää, kuinka kirkas hopeinen kuunvalo tunkeutui sankan pimeyden lävitse, pakottaen Darkrain väistymään varjoihin. Devon nosti katseensa taivaalle, ja näki kuinka heidän yläpuolelleen laskeutui kuun valoa hohtava pokémon. Sen kehoa kiersivät kehät kuin Saturnuksen renkaat, ja päätä kaulusti kaksi kuunsirpin muotoista osaa. Devon huomasi myös samassa typhlosionin ilmestyneen Uneksijan eteen puolustamaan tätä.
”Olisit Darkrai vain lähtenyt kun vielä pystyit, nyt joudut kohtaamaan itse suojelijan, Cresselian!” typhlosion sanoi tuijottaen varjoissa lymyävää Darkraita.
”Darkrai, lähde täältä, Unimaailma ei ole sinulle tarkoitettu paikka!” kuului mahtava Cresselian ääni heidän yläpuoleltaan.
”Miksi lähteä, kun pääsin jo tänne asti”, Darkrai vastasi, luoden käsiensä väliin tummanpurppuran energiapallon, ja singoten sen kohti Cresseliaa.
Cresselia väistä sulavasti energiapalloa, ja lähti sen enempää vastaamatta Darkraille vastahyökkäykseen syösten kuusta keräämäänsä energiaa Darkraita kohden. Cresselia selkeästi ajoi Darkraita hieman kauemmas Devonista ja maassa makaavasta Uneksijasta tekemillään iskuilla.

”Uskoisin Uneksijan opettaneen jo sinulle sinisen lohikäärmetulen, joten minä opetan sinulle vielä yhden hyökkäyksen jota voit käyttää jo herätessäsi. Sisäinen liekkisi on sen jäljiltä paljon voimakkaampi joten voit oppia myös tämän. Seuraa tarkasti mitä teen”, typhlosion sanoi Devonille ja otti vankan taisteluasennon.
Typhlosion lähti juoksuun, veti syvää henkeä, ja syöksi kidastaan suuren roihuavan tulipallon, joka pian otti viisisakaraisen muodon, syöksyen suoraan Darkraita päin.
”Tuo oli fire blast, kokeile tehdä se perässäni nyt, ja yritä osua tuohon viheliäiseen Darkraihin!” typhlosion siirtyi hiukan pois Devonin tieltä antaen tälle mahdollisuuden yrittää.
Devon nyökkäsi myöntymyksen merkiksi ja lähti itsekin hyökkäykseen, hän antoi lämmön kerääntyä kehossaan ja alkoi luoda tulta siitä. Hän hengitti syvään sisään ja antoi sisällä roihuavan liekin tulla ulos hänen suustaan. Ilmaan lensi tulinen pallo joka otti sakaraisen muodon ja lensi kohti Darkraita, osuen siihen hieman hipoen.
”Hienoa Devon!” typhlosion huusi kaiken sen rytinän keskeltä jota Cresselian ja Darkrain välinen kamppailu aiheutti.

Typhlosion juoksi takaisin Uneksijan rinnalle Darkrain ja Cresselian kamppailun tullessa taas lähemmäs heitä. Hän katsoi hiukan huolissaan maassa makaavaa Uneksijaa.
”Devon ennen kuin lähdet, niin haluan sinun ymmärtävän yhden asian”, Typhlosion sanoi katsoen taas charmanderia, joka seurasi kahden legendaarisen kamppailua yläilmoissa.
”Olen kuulolla”, Devon käänsi päänsä typhlosionin suuntaan, tajuten kuinka suuri tämä oli häneen verrattuna.
”Ihmiset ovat meidän kumppaneitamme, he ovat valinneet meidät sinä tiettynä päivänä rinnalleen ottelemaan. Me olemme heidän oppaitaan siellä heille osakseen tuntemattomassa maailmassa”, typhlosion sanoi katsoen tiiviisti Devonia, saaden tämän värähtämään paikoillaan.
”Meidän tehtävämme on suojella heitä niiltä voimilta joita he eivät ehkä saata käsittää”, hän jatkoi kääntäen katseensa nyt ylhäällä riehuvaan taisteluun.
”Ja sinun tehtäväsi on nyt kun lähdet etsiä se yhteys, ymmärrätkö? Se on elintärkeää teidän ja meidän kaikkien kannalta. Palaat tänne viimeistään sitten kun olet löytänyt sen yhteyden. Yritämme pitää tuonpuoleisen rajan mahdollisimman hyvin kasassa, mutta emme voi taata sitä mihin voimamme riittävät. Cresselia teki tänne tullessaan moon lightin, joka on palauttanut energiasia takaisin, joten olet ottelu valmis herätessäsi. Cresselian mukaan jäitte aika kinkkiseen paikkaan kouluttajanne kanssa ennen kuin päädyit tänne.”, hän sanoi katsoen taas Devoniin.
Devon osasi vain nyökätä vastaukseksi, hän ei voinut kuin ihailla tuon typhlosionin auraa, joka säteili niin suurta voimaa ja lämpöä.

Siinä samassa ilmasta syöksyi Darkrain luoma purppuran värinen energiapallo, mutta typhlosion torjui sen luomalla heidän ympärilleen suojakentän.
”Mene nyt Devon! Minä pidättelen Darkraita! Juokset vain pohjoiseen niin kauan kuin se järvi josta löysin sinut tulee vastaan, se ei ole kaukana tästä!”
Devon lähti sen enempää miettimättä juoksemaan typhlosionin neuvomaan suuntaan, mutta kääntyi vielä hetkeksi tämän puoleen.
”Onko sinulla muuten nimeä?” hän huusi typhlosionille.
Typhlosion kääntyi katsomaan Devonia kohden sanomatta ensin mitään.
”Nimeni on Rialta”, hän saattoi erottaa tämän sanovan, vaikka ei kuullutkaan enää typhlosionia kunnolla.

Taistelun äänet hälvenivät Devonin päästessä kauemmas, eikä hän pian kuullut enää muuta kuin omat hiukan kompastelevat juoksuaskeleensa. Tuttu kristallin kirkas järvi siinsi hänen edessään kuun valossa. Devonin päässä pyörivät edelleen lukemattomat kysymykset mutta hän oli päättänyt herättyään noudattaa typhlosionin ja Uneksijan ohjetta; hänen tulisi saada se luonnollinen yhteys hänen ja Freyan välillään yhtä selkeäksi kuin sen pitäisi olla. Devon kiristi vauhtiaan tullessaan järven rantaan, hän sulki silmänsä ja antoi jalkojensa viedä kohti vettä. Hänen jalkojensa koskettaessa veden pintaa, tunsi hän kuinka hän siinä samassa tippui loputtomaan tyhjyyteen.

Devon kuuli jostain kaukaa ääniä, hän kuuli tuskaista huutoa jonka yli saattoi erottaa vihaista surinaa. Charmander tunnisti huudon Freyan ääneksi, beedrillit olivat jo hänen kimpussaan! Devon räväytti silmänsä auki ja purkautui voimakkaasti ulos poképallostaan Freyan ja beebrillien väliin. Beedrillit olivat jo ehtineet pistää naista useita kertoja Devonin ollessa nukkumassa.
”Devon? Mutta kuinka?” kuului Freyan voimaton ääni hänen takaansa.
Devon katsahti naista kohden, jonka kasvot olivat täynnä ruhjeita. Freya suojeli käsiensä välissä mukanansa kuljettamaa pokémonmunaa. Charmander tunsi pienen raivon kipinän syttyvän sisällään ja kääntyi takaisin hämmästyneitä beedrillejä kohden.
”Ette tainneet olettaa minun tulevan takaisin vai? No tässä sitä nyt ollaan!” Devon asettautui taisteluasentoon, hän tunsi kuinka energia ryöppysi hänen kehostaan.
Hän tunsi kuinka kuuma tuli kumpusi hänen kehossaan, kuinka hän voimistui koko ajan enemmän ja enemmän. Beedrillit perääntyivät hohteen edessä, Devon tunsi kuinka hänen jokainen kehon osansa kasvoi.
”De-devon, sinähän kehityt”, Freya sanoi heikosti hänen takanaan.
Hohteen hälvennettyä, seisoi nyt charmanderin paikalla voimaa ja tarmoa uhkuva charmeleon, kynnet ja hampaat veitsen terävänä ja valmiina hyökkäämään.
”Freya, olet pelastanut minut tarpeeksi monta kertaa, nyt on aika tasata tilit”, Devon sanoi Freyalle, joka tuskin kuitenkaan ymmärsi häntä.
”Ja te ötökät saatte katua sitä että hyökkäsitte ikinä kimppuumme!” hän ärähti ja lähti hyökkäämään kohti beedrillejä.


Oma kommentti

Tätä tarinaa oli oikein mukavaa kirjoittaa, harmitti vain että jouduin aina pätkissä kirjoittamaan enkä saanut kunnon rauhaa tämän tekoon, mutta toivottavasti onnistuin toteuttamaan yhtä hyvin kuin tämän visioin mielessäni jo monta kuukautta sitten :3 Tarinan tarkoitus oli siis kurkistaa Devonin pääkoppaan/menneisyyteen ja saada lukijoillekkin selville miksi charmanderi on sellainen kuin on. Halusin myös selvittää lukijoille vankemman juonipohjan tämän tarinan kautta, toivottavasti pääsette kiinni nyt kunnolla näihin tarinoihin! Itse tykkäsin tästä ja oli mukavaa päästä hyödyntämään aiemmin ollutta prologia :>

Ja Cinnalle taas muistutus; Devonin lucky egg, amulet coin ja itemfinder

Cinnan kommentti

Uu, unimaailmatarinoita pitkästä aikaa. Nerokas veto tuo, että uneksija itse rakentaa unen olemassaolevan pohjustan päälle. Tykkään! Unitarinat ovat hyviä juuri siitä, miten paljon potentiaalia ne antavat yksittäisestä ryhmäläisestä kertomiseen, kun koko tarina pitää rakentaa juurikin yhden pokemonin ympärille. Mielestäni tämä oli kaikin puolin loistokkaasti kirjoitettu, vaikka kestikin ihan loppumetreille asti tajuta, että tuo Cyndaquil/Typhlosion oli Rialta (tajusin asian tyyliinsä juuri ennen kuin mainitsi sen). En oikeasti keksi mitään motkotettavaa tästä tarinasta, se oli mietitty todella huolella alusta loppuun ja onnistuit ainakin minun mielestäni tuomaan julki mietteesi täydellisesti.

Ok, kamala ylistysviesti mutta kun tykkäsin tästä kovin. <_<

Sitten palkkioihin, joissa onkin vähän juttu. Kinokon keskitaso on 19 - Devonin 21, joten minun olisi pitänyt jo aiemmasta tarinasta antaa puolittunutta exp. Jokatapuksessa, päädyn antamaan Devonille 28 exp ja sinulle §70 Amuletin myötä, Itemfinderista Dawn Stone ja koska unimaailmatarina, niin tämä oli sen verran pitkä, että saakoot 170 kappaletta.

©2019 Ноιтоsινυ •• Єlυѕινє - suntuubi.com